LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaalla on todettu kaksi uutta koronatartuntaa tiistaina.
Loimaan kaupungin terveydenhuollosta kerrotaan, että molemmat tartunnat ovat todennäköisesti koronaviruksen brittimuunnosta. Molemmat tartunnan saaneet olivat jo karanteenissa, eikä tapauksen johdosta tullut uusia altistumisia.
Loimaan terveydenhuolto sai myös maanantaina tiedon siitä, että loimaalaisella henkilöllä oli todettu koronatartunta lauantaina. Tartunta todettiin toisella paikkakunnalla, ja se liittyy Huovinrinteen varuskuntaan. Tapauksesta ei aiheutunut altistumisia Loimaalle.
Oripäässä ei ole todettu uusia koronatartuntoja alkuviikon aikana.
Keskiviikkoaamusta Loimaalla oli karanteenissa yhteensä 37 ja eristyksessä kymmenen henkilöä. Oripäässä karanteenissa oli viisi ja eristyksessä yksi.
Koko pandemian aikana Loimaalla on todettu 119 ja Oripäässä 32 koronatartuntaa.

Juttua on täsmennetty klo 10.12: molemmat tiistain tartuntatapaukset ovat todennäköisesti brittimuunnosta. Aiemmasta versiosta puuttui todennäköinen -sana. Samalla brittimuunnos on poistettu jutun otsikosta.

Uutista on tarkennettu to klo 15.15: Uutisesta on poistettu maininta, jonka mukaan tiistaina todetuissa tartunnoissa olisi ollut kyse jatkotartunnoista tapauksesta, joka liittyy viikonlopun altistumisiin kahdessa loimaalaisessa liikuntaryhmässä. Uutinen perustui lehden Loimaan terveydenhuollon tartuntatautivastaavilta saamiin tietoihin. Terveydenhuollosta kuitenkin tarkennettiin torstaina, että tartunnat eivät ole varsinaisia jatkotartuntoja. Uudet tartunnat on havaittu koronapositiivisen perheenjäsenillä, eli liikuntaryhmässä altistuneissa, edelleen karanteenissa olevilla henkilöillä ei ole torstaihin 18.3. mennessä havaittu tartuntoja.