Toiminnan vähäisyys paransi seurakunnan taloutta

0
Koronapandemia hiljensi kirkotkin vuosi sitten.

LOIMAAN seurakunnan viime vuoden tilinpäätös muodostui lähes 193000 euroa ylijäämäiseksi.

Kirkollisverotuloja ja valtionrahoitusta kertyi talousarvion mukaisesti. Lisäksi Loimaan seurakunta sai Kirkkohallitukselta reilun 10000 euron korona-avustuksen toimintaansa.

Toimintakuluja samoin kuin -tuottoja kertyi vuoden mittaan kuitenkin selvästi vähemmän kuin talousarvioon oli kirjattu.

Loimaan seurakunnan talouspäällikkö Leena Välikangas kertoo tämän johtuneen ennen kaikkea koronaepidemiasta.

– Esimerkiksi leirejä, konsertteja, erilaisia piirejä ja kokoontumisia ei järjestetty aikaisempien vuosien tapaan viruksen aiheuttaman terveysriskin vuoksi.

LOIMAAN seurakunta keräsi viime vuonna kirkollisveroa noin 2,9 miljoonaa euroa ja valtionrahoitusta tuli 310000. Toimintakulut olivat noin 2,7 miljoonaa euroa, siis reilut 227000 pienemmät kuin vuotta aiemmin.

Vuosikatteeksi muodostui 476000 euroa ja poistoihin kirjattiin 283000. Näin saavutettu 193000 euron ylijäämä on selkeä taloudellinen parannus vuoteen 2019 verrattuna. Tuolloin Loimaan seurakunnan tilinpäätös jäi 55000 euroa alijäämäiseksi.

Kirkkoneuvosto hyväksyi tilinpäätöksen keskiviikkoiltana, jolloin paikalla olleet allekirjoittivat sen. Etäyhteyksien päässä olleet jäsenet allekirjoittavat tilinpäätöksen näinä päivinä.