Uusi äitiyspakkaus julkistettiin tänään

0
Äitiyspakkkaus on edelleen hyvin suosittu, sen valitsee 70 prosenttia äitiysavustuksen saajista.

PERHE Nyt voi fiilistellä uuden äitiyspakkauksen äärellä. Yhtä hyvin he, joille vauvalaatikko on ajankohtainen kiinnostuksen kohde ja he, jotka muistelevat omia vauvaperheaikojaan. Kela julkisti äitiyspakkauksen sisällön tänään 12. maaliskuuta.

Äitiyspakkauksen vaihtumisajankohta vaihtelee jonkin verran vuosittain, koska edellisen vuoden pakkaukset jaetaan aina ensin loppuun.
Syntyvyydessä on pientä kasvua, mikä näkyy alkuvuoden äitiyspakkausten hakemusmäärissä. Tämän vuoden pakkausta aletaan jakaa todennäköisesti maalis–huhtikuussa.

Vuoden 2021 äitiyspakkauksessa on 50 hyödyllistä tuotetta vauvaperheelle. Tuotevalikoima on käyttäjien toiveiden mukaisesti säilynyt pitkälti ennallaan. Kela on koonnut videon pakkauksen sisällöstä.

– Äitiyspakkauksen suosio pitää edelleen pintansa. Kaikista äitiysavustuksista noin 70 prosenttia jaetaan edelleen pakkauksina, Kelan etuuspäällikkö Johanna Aholainen kertoo.
Käyttäjät ovat toivoneet helposti yhdisteltäviä tuotteita. Uutena tuotteena tämän vuoden äitiyspakkauksessa on vaatesetti, joka koostuu kolmesta yhteensopivasta vaatteesta. Pakkauksessa on ensimmäistä kertaa mukana myös silikoninen ruokakaukalo perinteisen ruokalapun ohella. Sideharsoliinojen määrää on lisätty.

Uuteen äitiyspakkaukseen valikoidut vaatteet ovat väritykseltään neutraaleja ja toiveiden mukaan helposti yhdisteltäviä. Mukana on myös värikkäitä vaatteita ja iloisia luontoaiheisia kuoseja. Tänä vuonna pakkauksessa ei ole vanuhaalaria, vilttiä eikä kuumemittaria.

Viime vuonna tehdyssä kyselyssä kävi ilmi, että asiakkaat ovat valmiita tinkimään tuotteiden määrästä, jos sen avulla voidaan parantaa pakkauksen vastuullisuutta. Tänä vuonna tuotteita on kuusi vähemmän, mutta tuotteiden vastuullisuus on huomioitu. Kaikkien tuotteiden täytyy myös täyttää Suomen ja EU:n lainsäädännön turvallisuusvaatimukset.
Kela on aloittanut yhteistyön Aalto-yliopiston Design for Government -kurssin kanssa. Kurssilla selvitetään esimerkiksi äitiyspakkauksen hiilijalanjälkeä. Hiilijalanjälkeä on tarkoitus jatkossa käyttää yhtenä äitiyspakkauksen hankintakriteerinä.