Väliaikainen päiväkoti vielä harkintaan

0
Varhaiskasvatus saattaa sittenkin jatkua Kojonkulman koulussa ainakin hiukan aiemmin suunniteltua pidempään.

LOIMAA/KOJONKULMA Kojonkulman lasten päivähoito- ja esiopetusasioista keskustelaan vielä vakavasti sivistysvaliokunnan kokouksessa 25. maaliskuuta.

– Tarkoituksena on laskea päivähoitoon ja esiopetukseen ilmoitetut lapset ja miettiä, olisiko niin sanotusti sittenkin järkeä perustaa Kojonkulmalle päiväkoti ainakin joksikin aikaa, esimerkiksi vuodeksi, valiokunnan puheenjohtaja Heikki Vainio (kesk.) kertoo.

Hän toteaa, että kylän lasten määrä ei riitä nykyisen ryhmäperhepäiväkodin pyörittämiseen, mutta kun mukaan lasketaan esikouluikäiset, tilanne saattaa muuttua – todennäköisesti kuitenkaan ei.

UUDELLEEN laskennan taustalla on Hirvikosken päiväkodin valmistumisen lykkäytyminen vuoteen 2022 (LL 28.1.). Voimassa olevien suunnitelmien mukaan Kojonkulmalla asuvia lapsia siirrettäisiin päivähoitoon ja esiopetukseen juuri Hirvikoskelle.

– Kojonkulman lapsimäärä on niin vähäinen, että todennäköisesti päiväkodin perustaminen ei tule kysymykseen. Jos päiväkoti kuitenkin perustetaan, se on väliaikainen ratkaisu, Vainio korostaa ja muistuttaa, että kouluverkkosuunnitelmaan liittyvät päätökset ovat laaja kokonaisuus ja Kojonkulma yksi osa sitä.

Kojonkulmalla on tällä hetkellä parisenkymmentä alle kouluikäistä lasta, ja ikäluokkien koot vaihtelevat suuresti.

Mikäli väliaikainen päiväkoti toteutuu, se toimii lakkautettavan kyläkoulun tiloissa. Kojonkulman koulun ja ryhmäperhepäiväkodin toiminta päättyy tämän vuoden elokuussa.

Kojonkulmalainen äiti Noora Lerkki kirjoitti kylän lapsiperheiden tilanteesta Loimaan Lehdessä tämän viikon tiistaina.