Yläkoulujen etäopetukselle suositellaan jatkoa

0
Yläkouluun suositellaan edelleen etäopetusta. Kuva: Pasi Salo

VARSINAIS-SUOMEN koronakoordinaatioryhmä suosittelee, että Lounais-Suomen aluehallintovirasto jatkaa päätöstään yläkoulujen etäopetuksesta pääsiäisen yli 5. huhtikuuta asti. Nykyinen suositus on voimassa 28. maaliskuuta saakka.

Tiistaina 23. maaliskuuta kokoontunut koronakoordinaatioryhmä jatkoi myös kaikkien muiden aiempien suositustensa voimassaoloa 5. huhtikuuta saakka.

KORONAN ilmaantuvuusluku Varsinais-Suomessa on korkeampi kuin kertaakaan aikaisemmin. Se on 250,8 sataatuhatta ihmistä kohden kahden viikon seurantajaksolla. Myös positiivisten osuus testatuista on epidemia-ajan korkein: 5,8 prosenttia.

Viimeisimmän kahden viikon aikana Tyksin laboratoriot ovat tutkineet noin 10500 Varsinais-Suomessa otettua näytettä viikossa. Sekin on korona-ajan ennätys.

– Jos tämä jatkuu näin, olemme kahden viikon päästä samassa tilanteessa kuin Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri nyt, koronakoordinaatioryhmän puheenjohtaja, johtajaylilääkäri Mikko Pietilä toteaa.

Ryhmä suosittaa, että kaikki kunnat noudattaisivat alueensa joukkoliikenteessä sekä koulukuljetuksissa maskipakkoa. Maskia olisi syytä käyttää lasten iästä riippumatta.

Ohjausryhmä suosittelee välttämään kaikkea tarpeetonta matkustamista.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here