YTK: uusi lomautuspiikki odotettavissa

0

TYÖLLISYYS Yleinen työttömyyskassa YTK varautuu keväällä noin 30 000 uuteen päivärahanhakijaan ja vuositasolla jopa miljardin euron etuusmenoihin. Kassassa arvelellaan ruuhkaa tulevan, mutta sen purkamiseksi jatketaan rekrytointeja ja otetaan käyttöön lisää robotiikkaa. YTK:lla on aloittanut tänä vuonna 30 uutta työntekijää ja kassa aikoo palkata edelleen lisää.

Vuosi 2020 oli koronaepidemian ja rajoitustoimien vuoksi työttömyyden kehityksen osalta poikkeuksellinen. Työttömyys kasvoi merkittävästi, ja etenkin lomautettujen määrä nousi Suomessa historiallisen suureksi. Vaikeutuvan koronatilanteen ja kiristyvien rajoitusten vuoksi viime keväisen lomautuspiikin voi odottaa toistuvan.

– Olemme varautuneet tällä hetkellä siihen, että hakemusmäärät kasvavat merkittävästi maaliskuun lopussa ja pysyvät korkealla koko kevään. Arvioimme jäsenkyselymme pohjalta saavamme noin 30 000 uutta hakijaa. Kertalisäys ei ole niin suuri kuin viime vuonna, mutta työllisyystilanne on jo ennestään huonolla tolalla, toimitusjohtaja Sanna Alamäki toteaa.

Tulevista viikoista odotetaan haastavia. Käsiteltävien hakemusten määrä on kasvanut vuoden edetessä. Hakemuksia saapui tammi-helmikuussa yli 19 000 enemmän kuin marras-joulukuussa viime vuonna.
– Oletuksemme on, että ainakin palvelualoilla uusia lomautuksia tulee, joten piteneviin käsittelyaikoihin on varauduttava, Alamäki huomauttaa.

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here