Osa riskiryhmiin kuulumattomista 60–64-vuotiaista rokotetaan jo lauantaina

0

LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaan kaupungin terveydenhuolto avasi torstaina iltapäivästä koronarokotusten nettiajanvarauksen kaikille 60–69-vuotiaille loimaalaisille ja oripääläisille. Kyseisten henkilöiden ei tarvitse kuulua riskiryhmään.
Tästä ikäryhmästä osa 60–64-vuotiaista rokotetaan heti huomenna lauantaina, ja nettiajanvaraus lauantain rokotukseen on käytössä vielä tänään, perjantaina. Perjantaiaamusta lauantaipäivän rokotukseen oli satakunta vapaata rokotusaikaa.
Kaupungin tartuntatautivastuuhoitaja Mari-Kaisa Heikkinen neuvoo kyseistä ikäryhmää varaamaan rokotusajan ainoastaan netin kautta, koska rokotuspuhelimeen tullutta ajanvarausta ei ehditä purkaa lauantaihin mennessä.
Heikkinen perustelee kaikille 60–64-vuotiaille avattua nettiajanvarausta sillä, ettei lauantain rokotukseen ole tullut riittävästi ajanvarauksia ensimmäiseen ja toiseen lääketieteellisen riskiryhmään kuuluvilta.
Jos rokotusannoksia ei saada käytettyä lauantaipäivän aikana, Heikkinen kertoo, että terveydenhuolto rokottaa jäljelle jääneet rokotteet poikkeuksellisesti alkuviikon aikana.
– Käytämme rokkoaineet ilman muuta.

Kaupungin koronarokotukset jatkuvat tänään perjantaina, jolloin vuorossa ovat yli 70-vuotiaat ja ne 65–69-vuotiaat, jotka lukeutuvat lääketieteellisesti ensimmäiseen riskiryhmään.
Lauantaina rokotusvuorossa ovat ne 16–69-vuotiaat, jotka lukeutuvat ensimmäiseen lääketieteelliseen riskiryhmään sekä ne 18–69-vuotiaat, jotka kuuluvat toiseen lääketieteelliseen riskiryhmään. Lisäksi rokotetaan 60–64-vuotiaita.
Ensi viikolla jatkuvat riskiryhmäläisten ja yli 70-vuotiaiden rokotukset. Lisäksi rokotetaan niitä 65–69-vuotiaita, joiden nettiajanvaraus käynnistyi tämän viikon torstaina.
Heikkinen muistuttaa koronavirustaudin jo sairastaneita siitä, että heille koronarokotusta suositellaan vasta kuuden kuukauden kuluttua sairastamisesta lisääntyneen paikallisreaktioiden riskin takia.

Loimaalla ja Oripäässä ei ole todettu uusia koronatartuntoja keskiviikon ja torstain aikana.
Perjantaina aamusta Loimaalla oli karanteenissa seitsemän ja karanteenissa neljä henkilöä. Oripäässä ei ollut yhtään henkilöitä karanteenissa eikä eristyksessä.
Kaupungin terveydenhuollon mukaan koko pandemian aikana Loimaalla on todettu 128 ja Oripäässä 35 koronatartuntaa.

 

Jutun otsikko päivitetty nykyiseen muotoonsa noin klo 10. Aiempi otsikko kuului: Kaikille 60-64-vuotiaille rokotusmahdollisuus jo lauantaina.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here