Viidennes loimaalaisista ja oripääläisistä on saanut koronarokotteen

0

LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaalaisista on koronarokotettu ensimmäisellä annoksella 20,8 ja oripääläisistä 19,9 prosenttia.
Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä koronarokotusten kattavuus on 21,7 ja koko maassa 20,2 prosenttia. Tiedot perustuvat Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen sunnuntaipäivän tilastoihin rokotusten edistymisestä.
Yli 70-vuotiaiden loimaalaisten ja oripääläisten koronarokotukset jatkuivat viime lauantaina, jolloin käytössä oli 700 rokoteannosta.
Loimaan kaupungin terveydenhuollosta pahoitellaan sitä, että lauantaina aamulla ensimmäisen noin tunnin aikana terveydenhuollolla oli potilastietojärjestelmistä johtuvia ongelmia, jotka hankaloittivat ja ruuhkauttivat hetkellisesti rokotusten aloittamista.
Yli 70-vuotiaista loimaalaisista on nyt rokotettu ensimmäisellä annoksella 69,4 ja oripääläisistä 72,3 prosenttia. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä yli 70-vuotiaiden rokotuskattavuus on 82,5 prosenttia.

Loimaalla ja Oripäässä ei ole todettu uusia koronatartuntoja viikonlopun aikana.
Maanantaiaamusta kummassakaan kunnassa ei ollut yhtään henkilöä eristyksessä. Oripäässä oli kolme henkilöä karanteenissa ja Loimaalla yksi.
Koko pandemian aikana Loimaalla on todettu 125 ja Oripäässä 35 koronatartuntaa.