Bisons hakee liigapaikkaa

0
Bisonsin Jalen Canty muisti pitää

KORIPALLO – LoKoKo Bisons on käynnistänyt liigapaikan hakuprosessin, joukkueenjohtaja Heikki Perho kertoo.

Liigapaikan hakuaika päättyy toukokuun lopussa. Käytännössä Bisonsin aikaraja on kuitenkin ollut toukokuun 15:s. Se on divariin ilmoittautumisen viimeinen päivä.

Korisliiga vahvistaa ensi kauden liigajoukkueet kesäkuun puolivälin tienoilla.

PERHO MYÖNTÄÄ, että ratkaisu liigapaikan hakemisesta oli loppujen lopuksi helppo tehdä.

– Tähänhän me olemme pyrkineet viimeiset pari kautta.

Bisons nousi Korisliigaan ensimmäisen kerran kymmenen vuotta sitten. Heti ensimmäisen kauden päätteeksi juhlittiin mestaruutta keväällä 2012. Mestaruusbileet uusittiin vuotta myöhemmin. Valtakunnallinen ilmiö loimaalaisjoukkueesta tuli, kun se alkoi pelata venäläistä VTB-liigaa Korisliigan ohessa. Bisonsin liigataival päättyi kevääseen 2016. Sen jälkeen alasarjoista haettiin uusi vauhti.

Tällä hetkellä loimaalaisjoukkueen verkot ovat suomalaispelaajien markkinoilla.

– Huippuja on tarjolla vähän. Bisonsilla on kuitenkin hyvä maine koripalloväen keskuudessa. Parin suomalaisen runkopelaajan kanssa neuvottelut ovat jo pitkällä. Kerromme niistä sitten, kun liigapaikka ja sopimukset varmistuvat, Perho sanoo.

– Ulkomaalaisia vahvistuksia on tarjolla enemmän. Sen asian voimme miettiä rauhassa, kun joukkueen suomalaisrunko on kasassa.

KUN BISONS voitti aiemmin keväällä divarin, Perho arvioi (LL 27.4.), että peli- ja harjoitteluajoista saattaisi tulla euroja isompi ongelma liiganousulle. Sen kotiareenan eli Loimaan liikuntahallin tiloja kun käyttävät myös lentopallon Mestaruusliigassa pelaava Hurrikaani ja liigatasolle nouseva Alastaron Urheilijoiden futsal-joukkue.

– Halliasia on edelleen auki. Otteluohjelmat saadaan varmaan soviteltua yhteen, mutta harjoitusajoista Loimaan kaupunki ja liigaseurat todennäköisesti neuvottelevat kesän mittaan. Asioista on hyvä sopia yhdessä ja ajoissa, joukkueenjohtaja pohdiskelee.

Hän arvioi, että Bisons saa kasaan vähintäänkin tavoitteeksi asetetun 350000 euron budjetin. Ensi kauden pelilliset tavoitteet joukkue lyö lukkoon, kun pelaajarinki on koossa.

– Kovasti me joka tapauksessa toivomme, että yleisö pääsee otteluihin heti syksyllä ja Bisonsin kannattajat löytävät takaisin lehtereille.

BISONS ALOITTI liigakuntoon laittautumisen panemalla valmennusasiat järjestykseen. Seura solmi liiganousun luotsanneen päävalmentaja Darko Mihajlovicin kanssa uuden sopimuksen. Se on 2+1-vuotinen.

– Seuraavat kaksi kautta ainakin mennään siis serbijohdossa, Heikki Perho toteaa ja kiittelee Mihajlovicin työmoraalia ja ammattimaisuutta.

Valmennukseen on hankittu myös leveyttä. Konsta Mastomäki saapuu naapurikylä Forssasta toiseksi apuvalmentajaksi Marko Mäkilän rinnalle.