Loimaan Lehden vaalikone avautuu perjantaina

0
LL Arkisto

Loimaan Lehden vaalikone avautuu perjantaina 14.5. loimaanlehti.fi-sivustolla.

Vaalikoneessa on jo runsaasti Loimaan seudun ehdokkaiden vastauksia, mutta ehdokkailla on edelleen aikaa vastata ja täydentää vastauksiaan. Kone ei siis ole aluksi täysin kattava.

Loimaan Lehden vaalikone on TS-Yhtymän lehtien yhteinen, varsinaissuomalaisten kuntien ehdokkaiden kantoja käsittelevä vaalikone.

Kone toimii niin, että lukija valitsee ensin kunnan, jonka ehdokkaiden ajatuksiin hän haluaa tutustua. Tämän jälkeen tulee useita väittämiä, joissa vastaaja valitsee haluamansa vastauksen. Lopuksi kone näyttää ehdokkaat, jotka ovat lähimpänä omia vastauksia.

Lisäksi on mahdollista tarkastella ehdokkaiden vastauksia ja perusteluja tarkemmin väitekohtaisesti.

Loimaan Lehti julkaisee myöhemmin myös juttuja vaalikoneen vastauksista.

– Niiden lisäksi luvassa monenlaisia muita vaalijuttuja ja selvitämme muun muassa korona-ajan äänestämisen kiemurat ja käytännöt alueemme kunnissa. Mielipidepalstalla vaalit ovat näkyneet jo kevään ajan – kuntavaalit ovat herättäneet sekä lukijat että ehdokkaat pohtimaan asioita, päätoimittaja Kati Uusitalo kertoo.

– Loimaalla jatkamme juttusarjaa, jossa eri tahot kertovat toiveistaan tulevalle valtuustolle. Juuri tiistain 11.5.-lehdessä toiveistaan kertoivat paikalliset kulttuurialan toimijat.

Aiemmin keväällä Loimaan Lehdessä on julkaistu muun muassa juttu, jossa valtuutetut kertoivat luottamustoimeensa sisältyvistä tehtävistä ja jossa selvitettiin, miten paljon valtuutetut käyttävät aikaa valtuusto- ja lautakunta– tai valiokuntatyöhön (LL 23.2.).

– Äänestäjien mielipiteitä siitä, mitä pitää ensi vaalikaudella saattaa kuntoon, käsiteltiin 4.3. -ilmestyneessä isossa juttukokonaisuudessa. Nämä ja monet muut vaalijutut löytyvät helposti sekä nettisivujemme että digitaalisen näköislehden arkistoista.

Kati Uusitalo toteaa, että suomalaiset ovat tottuneet hakemaan vaaleissa tietoa sanomalehdistä ja myös vaalikoneet ovat suosittuja – esimerkiksi viime eduskuntavaaleissa 2017 äänestäjien tärkeimmät tiedonlähteet olivat Uutismedian liiton teettämän tutkimuksen mukaan sanomalehdet, vaalikoneet ja televisio.

– Vaalikoneiden merkitys on nuoremmilla äänestäjillä hieman isompi kuin muilla.

Kuntavaaleissa suomalaiset hakevat tutkimuksen mukaan tukea äänestyspäätöksensä tekemisessä ylivoimaisesti eniten sanomalehdistä ja kaupunkilehdistä ( Kuntavaalimediat 2021 , IROResearch Oy).

– Eniten painetuista lehdistä ja toiseksi eniten lehtien digitaalisista kanavista.

Kolmanneksi sijoittuu televisio ja neljänneksi sosiaalinen media (32 prosenttia).

– Tietoa haetaan vaaleissa sieltä, mistä suomalaiset muutenkin kertovat seuraavansa säännöllisesti asuinkuntansa asioita eli sanoma- ja kaupunkilehdistä. Painetuista tai digitaalisista sanomalehdistä asuinkuntansa uutisointia seuraa peräti 70 prosenttia suomalaisista.