Ysitien varteen suunnitellaan led-taulua

0
Led-taulun paikka olisi Loimaan Silkkipainon ja Ysitien välissä.

LOIMAAN kaupunki selvittää osaltaan mahdollisen led-mainostaulun pystyttämistä Ysitien tuntumaan. Maanantaina kokoontunut kaupunginhallitus päätti, että neuvotteluita asiassa voidaan jatkaa.

Kaupungin kehittämisjohtaja Matti Tunkkari kertoo, että kyse on kaupungin ja Loimaan Silkkipainon yrittäjän yhteishankkeesta. Led-taulun paikkaa on suunniteltu Ysitien varressa Loimaan Silkkipainon tontille.

– Kyse on Loimaan näkyvyyden nostamisesta, hän perustelee ja sanoo, että taulun kautta kaupunki saisi osaltaan yhteiskunnallista viestintäänsä esille.

Kehittämisjohtajan mukaan led-taulussa voisivat mainostaa myös yksityiset, mutta yritysmainonta oltaisiin varaamassa ainoastaan Loimaalla toimiville yrityksille. Kaupunki ei myisi kyseisiä mainospaikkoja vaan yrittäjä.

Tunkkari kertoo, että viime syksyn hinta-arvioiden perusteella taulun toteuttaminen kustantaisi 70 000–80 000 euroa, ja kustannus jaettaisiin puoliksi kaupungin ja Silkkipainon yrittäjän kesken. Hänen mukaansa selvitettävänä päävaihtoehtona on taulun liisaaminen viiden vuoden sopimuksella.

Suunnitellun taulun paikkaa Silkkipainon tontilla kehittämisjohtaja perustelee Ely-keskuksen määräyksillä, jotka koskevat etäisyyksiä Ysitien liittymiin sekä erkanemis- ja kiihdytyskaistoihin. Määräykset rajoittavat sitä, mihin taulu voidaan sijoittaa.

Tunkkari muistuttaa, ettei kaupunginhallitus ottanut vielä kantaa led-taulun toteuttamisee vaan päätös koskee ainoastaan asian valmistelua eteenpäin. Hänen mukaansa toteuttamiseen otetaan kantaa ensi syksynä budjettikäsittelyn yhteydessä.