Humppilasta löytyi 4400 vuotta vanha käärmeveistos

0
Reilun puolen metrin mittainen käärme löytyi viime kesänä. Tutkimuksen tulokset julkaistiin nyt. Kuva: Satu Koivisto

HUMPPILA Arkeologit ovat löytäneet Humppilan Järvensuon arkeologisissa kaivauksissa yli 4000 vuotta vanhan puisen käärmeveistoksen. Löytö on kivikautisena taide-esineenä poikkeuksellinen, sillä se on ainoa lajissaan. Veistos laajentaa käsitystä pohjoisten alueiden kivikautisten väestöjen maailmankuvasta, taiteesta ja rituaaleista.

Huolellisesti veistetty, noin puolimetrinen puinen käärmeveistos löytyi turvekerroksen alaosasta lähes metrin syvyydestä muinaisen järven rantakerrostumasta.
– Käärme näyttää siltä, kuin se olisi luikertelemassa tai uimassa pakoon yllätettynä. Matelijan kaula on veistetty kapenevaksi ja sen pää on kuvattu hieman ylöspäin kohotetuksi suu auki. Löytökerrostuman koostumuksen perusteella veistos on hukattu, hylätty tai asetettu tarkoituksella tiheän rantakasvillisuuden sekaan. Esineestä tehdyn radiohiiliajoituksen perusteella se on valmistettu 4400 vuotta sitten, Suomen Akatemian tutkijatohtori Satu Koivisto kertoo tiedotteessa.

Viime kesän kaivaukset Järvensuon alueella paljastivat tuhansia vuosia vanhoja vettyneitä kerrostumia, joihin oli hautautunut merkkejä muinaisesta ihmistoiminnasta. Yksi hämmästyttävimmistä löydöistä oli puheena oleva käärmeveistos.

– Paikka on kivikaudella sijainnut umpeen kasvavan ja myöhemmin viljelymaaksi kuivatetun Rautajärven etelärannalla. Sieltä on saatu talteen maassamme hyvin harvinaisia kivikautisia puu-, kaarna- ja tuohiesineitä, kertoo tutkimusta johtava Koivisto.

Turun yliopiston kolmivuotisessa tutkimuksessa keskitytään umpeenkasvaneen järven rannalla sijaitsevan kivikautisen kohteen tutkimuksiin. Kohde löytyi ojituksessa 1950-luvulla. Aluetta on aiemmin tutkittu pienimuotoisesti yli 35 vuotta sitten. Viime kesänä arkeologisia kaivauksia jatkettiin Suomen Akatemian rahoittamassa hankkeessa.

Kosteikot säilövät orgaanisia esineitä, mutta Koiviston mukaan herkät kosteikkokohteet ovat kiihtyvällä vauhdilla tuhoutumassa. Kaivauksia jatketaan jälleen tänä kesänä.