Niko Julin (edessä) ja Luka Raesmaa aloittivat kautensa kunniajuoksuilla. Kuva: Jesse Jokinen.

Pesäpallo
Jesse Jokinen
Alajärvi–Loimaa 0–1 (3–3, 1–5).
Ykköspesiksen kausi vuosimallia 2021 alkoi Loimaan Palloilijoiden osalta torstaina Etelä-Pohjanmaalla, Alajärven Ankkureiden vieraana. Sarjan kärkikahinoihin vahvasti ennakoitu Alajärvi isännöi ottelua legendaarisella Kitron stadionilla.
Ennen taistelua ensimmäisistä sarjapisteistä oli Palloilijat esiintynyt vakuuttavasti viimeisissä harjoitusotteluissaan. Vielä ennen kauden alkua kaatuivat kotikentillään niin Ulvilan Pesä-Veikot kuin myös kenraaliharjoituksessa Superpesis-joukkue Kankaanpään Maila. Samaa peli-ilmettä Palloilijat tarjoili myös aurinkoisen Alajärven torstai-illassa.

Ottelun avausjaksolla edettiin tasatahtiin. Tommi Angervisto vei LP:n johtoon kotiuttaessaan Tomi Lehtosen mutta kotijoukkueen kuitti tuli toisessa vuorossa, kun Ankkurit iski kahdesti. Kauaa ei Palloilijat tappioasemassa viihtynyt vaan heti perään tasoittavalla vuorolla Angervisto onnistui toistamiseen juoksun arvoisesti.
Kotijoukkueen kokenut Tero Rantakangas siirsi kolmannessa vuorossa isännät toistamiseen avausjaksolla johtoon. Neljännen vuoron tasoittavalle Palloilijat lähti juoksun verran perässä mutta hyvällä taisteluilmeellä hakemaan tasoitusta. Kauaa ei Kitrolla tasoitusta saatu odotella, kun heti ensimmäisenä lyöjänä Luka Raesmaa sivalsi pallon kakkospuolelta maisemiin kunnarin arvoisesti. Tasoituksen jälkeen oli Palloilijoilla paikkansa viedä jakso nimiinsä mutta tulos jäi uupumaan. Avausjakso päätettiin lukemin 3–3.
Ensimmäisellä jaksolla oli kohtalaisen hyvästä pelistä huolimatta aistittavissa pientä hermoilua, joka näkyi pallon pomputuksina sekä kiinniottovirheinä. Ottelun edetessä oli jännitykset jännitelty vaikka pelattiinkin ensimmäistä kertaa yleisön edessä ja sarjapisteistä sitten viime vuoden elokuun.

Ottelun toiselle jaksolle Palloilijat sai tehokkaan startin, kun joukkue karkasi 0–2-johtoon. Niko Julin kirmasi kotipesään harhaheitolla, ja hetkeä myöhemmin Jaakko Sormusen keskipomppu riitti kotiuttamaan Ville Vierimaan.
Läpi jakson LP:n ulkopeli oli mallikasta, eikä Ankkurit tahtonut saada tulosta aikaan. Sisäpelissä Palloilijat onnistui joka vuorossa, kun toisessa vuoroparissa Julin kiersi takakentän puhkaisullaan kunniaa ja kahdessa viimeisessä vuorossa Tommi Angervisto onnistui kotiutuksissaan. Viimeisessä vuorossa Ankkurit onnistui kertaalleen kavennuksessa mutta se ei riittänyt, vaan toinen jakso kirjattiin 1–5-lukemin Palloilijoille ja tämän myötä koko ottelu jaksoin 0–1.
Kolmostilanteet Kitrolla kirjattiin lukemin 14–19 vierailijoiden hyväksi. Ottelussa parhaina palkittiin isännistä lukkari Pyry Alanen sekä Mikael Penninkangas ja LP:n riveistä Luka Raesmaa sekä Tommi Angervisto.
Seuraavan kerran sarjapisteet ovat jaossa tulevana keskiviikkona, kun kotiavaukseen LP:n vieraaksi saapuu Ikaalisten Tarmo.