Mäenpään uimapaikka sai uudet puitteet

0
Peltoisten alueen kyläyhdistyksen Sune Orell ja Usko Heinonen pintakäsittelivät Mäenpään uimapaikan uutta katosta aamupäivän auringossa. Pirjo Mäenpää huolehti talkooväen tarjoiluista.

LOIMAA Mäenpään uimapaikka on kunnostettu. Korjaustöistä vastasi Peltoisten alueen kyläyhdistys, joka talkoili paikalla yhdistyksen jäsenten ja vapaaehtoisten paikallisten voimin.

Uimapaikan noin 20 vuotta vanha kalusto vaihtui kertarysäyksellä uuteen, kun kyläyhdistys uusi laiturin ponttoneita myöten sekä pystytti uimapaikalle upouuden grillikatoksen. Katoksen pohjalaatoituskin tuli korjattua samalla.

– Entinen kalusto oli tullut tiensä päähän. Esimerkiksi vanha katos oli laho, eikä se enää kovin montaa vuotta olisi kestänyt, kyläyhdistyksen Usko Heinonen sanoo.

– Grillikatoksen katto oli kaikista suuritöisin vaihe. Kaikkiaan talkoillessa kului kolmisen viikkoa, hän arvioi.

Uusi laituri ja katoksen kevythirrestä valmistetut puurakenteet tulivat uimapaikalle valmiina, jolloin talkooväen tehtäväksi jäi rakenteiden asennus.

Viimeinen silaus projektille oli katoksen pintakäsittely, jolloin hirren pintaa saapuivat sutimaan Heinosen lisäksi talkoilijat Sune Orell, Mika Leppikoski ja Keijo Intonen. Pirjo Mäenpää huolehti talkooväen tarjoiluista.

– Uimapaikan käyttäjät ovat toivoneet laiturille penkkiä, ja nyt toive toteutui. Penkki on kiinnitetty laituriin, ettei se lennä veteen. Roskakorit on myös kiinnitetty paikoilleen niin, että niitä ei pääse kukaan siirtämään, Heinonen lisää.

Peltoisen alueen kyläyhdistys tarttui ajatukseen uimapaikan kunnostamisesta jo viime syksynä, kun se haki Leader-rahaa muun muassa laiturin ja grillikatoksen korjaamiseen.

Talkooväki toteaa, että ilman Leader-rahoitusta kunnostusurakka olisi jäänyt tekemättä. Rahoitusta yhdistys sai hankkeeseen reilu 7 000 euroa, joista osa menee Vanhan torin alueella sijaitsevan vaakatilan maalaamiseen.

Mäenpään uimapaikkaa saavat vapaasti käyttää kaikki halukkaat. Alueen hoidosta vastaava Peltoisten alueen kyläyhdistys toivoo, että uusittua katosta ja laituria kohdeltaisiin hyvin.

– Laituri on suosittu kohde viettää kesäpäivää, Heinonen kertoo jatkaen, että erityisesti nuoret viihtyvät rannalla.

Entinen, nyt purettu ja pois viety katos kohtasi aikoinaan jonkin verran ilkivaltaa. Katoksen reunalta löytyi usein paljon roskaa. Lisäksi katoksen seiniin oli maalattu spraymaalilla.

Kovalla vaivalla uusitun katoksen halutaan pysyvän siistimpänä kuin mitä aikaisempi katos oli.

– Muistutuksena myös, että uimapaikan pelastusrengas ei ole leikkiväline, vaan tarkoitettu hätätilanteisiin, Heinonen lisää.