Varsinais-Suomen kokoontumisrajoitukset lievenevät edelleen

0
Aluehallintovirasto harkitsee koronarajoitusten jatkamista vuodenvaihteen yli. Kuva: Riitta Salmi.

VARSINAIS-SUOMI on siirtynyt koronapandemian leviämisvaiheesta kiihtymisvaiheeseen, ja Lounais-Suomen aluehallintovirasto on päättänyt keventää alueen kokoontumisrajoituksia.
Yleisötilaisuuksien ja yleisten kokousten enimmäisyleisömäärää ei tästä päivästä alkaen enää tarvitse rajoittaa, jos toimintaan osallistuvien on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Lisäksi kahden metrin turvaväli koskee jatkossa vain sisätiloja.

Sisätiloissa järjestettävät kokoukset, joihin osallistuu yli kymmenen henkilöä sekä alueellisesti rajatutuissa ulkotiloissa järjestettävät yli 50 henkilön yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset ovat kiellettyjä. Mainitut yleisömäärät voidaan kuitenkin ylittää, jos asiakkaiden, toimintaan osallistuvien henkilöiden ja seurueiden on tosiasiallisesti mahdollista välttää lähikontakti toisiinsa. Lähikontaktilla tarkoitetaan ihmisten fyysistä kontaktia toisiinsa tai oleskelua samassa sisätilassa alle kahden metrin etäisyydellä toisistaan yli 15 minuutin ajan.
Sisätiloissa järjestettävissä yli kymmenen henkilön tilaisuuksissa edellytetään jatkossakin kahden metrin turvavälejä. Yleisötilaisuuden järjestäjä tai muu toimija voi itse päättää, miten hän toteuttaa turvavälivelvoitteen sisätiloissa. Sen voi tehdä esimerkiksi osoittamalla jokaiselle istumapaikan ja rajaamalla asiakasmäärää myymällä vain joka toisen tai kolmannen istumapaikan.
Myös ulkotiloissa, esimerkiksi festivaalialueella tai urheilukatsomossa, tulee osallistujilla olla mahdollisuus välttää fyysinen kontakti muihin ihmisiin, vaikka selkeää metrimittaista ohjetta ei pidettävään etäisyyteen enää olekaan. Tilaisuuden järjestäjää velvoittavat edelleen tartuntalain 58 c -pykälän mukaiset hygieniakäytännöt, kuten velvollisuus tarjota mahdollisuus käsien puhdistamisen ja riittävien etäisyyksien ylläpitoon sekä velvollisuus puhdistaa toimintaan käytetyt tilat tavallista tehostetummin.

Aluehallintoviraston päätös on voimassa Varsinais-Suomen alueella kuukauden ajan, 4.6.–3.7.
Kuntien tekemillä päätöksillä on paikallisen tilanteen vaatiessa mahdollista tiukentaa tai täydentää aluehallintoviraston määräämiä rajoituksia.