Würth muuttaa loppuvuodesta Kartanonporttiin

0
Kartanonportti sijaitsee aivan Würthin nykyisten toimitilojen naapurissa Lamminkadulla.

LOIMAA Würth oy tiedottaa, että sen Loimaalla pitkään jatkunut toimitilojen päivitykseen liittyvä etsintä on saatu maaliin.
Yhtiö kertoo tiedotteessaan, että ratkaisu löytyi hieman yllättäen aivan nykyisen toimitilan naapurista Lamminkadun varrelta, Kartanonportista.
Würth muuttaa Kartanonporttiin kuluvan vuoden lopulla. Yhtiö tiedottaa palvelevansa tukkuasiakkaitaan nykyistä huomattavasti laajemmalla tuotevalikoimalla ja aikaisempaa avarammissa tiloissa Kartanonportissa.
Yrityksen tiedotteessa kerrotaan, että sen pitkäaikainen asiakasyhteistyökumppani Markku Mäkitalo tarjosi vapaita toimitilojaan Würthin käyttöön ja nopeasti edenneissä neuvotteluissa löytyi helposti yhteinen sävel.

Würth huolehtii teollisuuden, rakentamisen ja kunnossapidon työkaluista ja tarvikkeista.
Toimitilapäivityksen myötä yhtiö kertoo panostavansa Loimaan toimipisteensä palvelutarjontaan merkittävästi. Suunnitelmissa on lisätä erityisesti Loimaan seutukunnalla toimivien ja joiltakin osin myös koko Lounais-Suomen alueella toimivien asiakkaiden toimintaa helpottavaa palvelutuotantoa.
Tiedotteen mukaan erilaisten uusien toimintojen lisääntyessä Würthin työntekijämäärä tulee Loimaalla kasvamaan.

Aiemmin on uutisoitu, että Loimaan kaupunki ei myöntänyt Würthin anomaa varausta rakennuspaikasta Ysitien tuntumasta, Niittukulman yritysalueelta. Asia käsitellyt kaupunginhallitus perusteli kantaansa muun muassa sillä, että alue on jo aiemmin varattu Loimaan yrityspuiston käyttöön (LL 6.5.).