LOIMAA/PENNINKULMA Mellilässä sijaitsevan entisen Penninkulman koulun pihalla pidettiin viime keskiviikkona jälki-istunto. Oppilaita oli yli 50, ja tunnelma jälki-istunnolle epätyypilliseen tapaan leppoisa ja iloinen. Rinnassa olevia nimilappuja luettiin mielenkiinnolla ja yllätyttiin iloisesti, kun tuttu nimi yhdistyi jo vieraiksi käyneisiin kasvoihin.
Selvää oli, ettei yksikään pihalla käyskennelleistä ollut enää kouluiässä, ja tempauksen alulle panijana toiminut Hilkka Numminen paljastikin todellisen syyn väenpaljoudelle.
– Täällä on meneillään Penninkulman koulun entisten oppilaiden tapaaminen.
Osallistujien määrä pääsi yllättämään Nummisen täysin, ja hän kuvailikin olevansa ällikällä lyöty. Myös virallisen kutsun esittäneet, talon nykyiset asukkaat Mimosa Helander ja hänen miehensä Ari Korhonen olivat hämmästyneitä väkimäärästä.
– Ajattelin alun perin, että tänne voisi tulla ehkä yksi autokunnallinen, Korhonen naurahti.
Helander puolestaan sanoi odottavansa innolla tarinoita talostaan.
– Aivan mahtava saada ihmiset koolle kertomaan muistojaan.
JO ENNEN virallisen osuuden alkamista alkoivatkin muistot virrata.
– Isä toi minut ja pikkuveljen ensimmäisenä päivänä kouluun mopolla. Minä pääsin eteen ja pikkuveli oli takana, 60–luvulla Penninkulman koulua käynyt Reijo Kangassuo muisteli.
Myös toinen muisto liittyi menopeleihin, sillä mieleen oli jäänyt elävänä, miten opettaja Juhani Nirkkonen pisti lapset aina työntämään kuplavolkkarinsa käyntiin.
– Se oli ihan toimiva peli, mutta silti piti työntää, hän nauroi muistolle.
Vuosina 1963–65 Penninkulman koulunpenkkejä kuluttanut Ann-Mari Gustafsson ei ole puolestaan vieläkään unohtanut kauhujen tippatätiä, joka tuikkasi rokotteet peppuun kaikkien nähden luokan edessä.
– Sitä pelättiin ihan hirveästi, kun hän kaahasi autonsa kanssa pihaan ja tuli rokottamaan.
Jälki-istunnon vanhin Martti Meskanen ei ollut hänkään aivan kaikkea unohtanut vielä reilun 70 vuoden jälkeenkään. Edelleen tipahtelivat entiset kauppalat miehen suusta kuin vettä vaan:
– Ikaalinen, Imatra, Karjaa, Karkkila, Kauniainen, Lauritsala, Lieksa, Lohja, Loimaa, hän luetteli.
Hän myös vakuutti ulkoa opitun litanian painuneen niin syvälle muistilokeroiden syövereihin, että ne tulivat sieltä ilman kaivelua ja treeniä.
– Tosin tähän päivään mennessä en ole koskaan niitä mihinkään tarvinnut, hän vielä lisäsi ja sai kiitokseksi esityksestään raikuvat aplodit.
MUISTOT opettajista ja opetuksen tasosta vaihtelivat laidasta laitaan oppilaiden iästä riippuen. 1950-luvun molemmin puolin Penninkulmalla oppia saanut Raimo Lehtonen kertoi opettajien vaihtuneen tiuhaan seitsemän vuoden aikana.
– Minulla ei ole opetuksesta mitään hyvää sanottavaa, eikä niillä opeilla olisi silloiseen keskikouluun ollut mitään asiaa, hän moitti mutta sanoi kuitenkin samaan hengenvetoon, että koulukavereista on onneksi hyvät muistot jäljellä.
Karut muistot olivat jääneet Esko Kököllekin, joka kertoi, miten hän sai opettajalta kerran karttakepistä näpeilleen, kun ei suostunut laulamaan.
– En laulanut silti, hän nauratti entisiä koulutovereitaan.
Aivan päinvastaisia kokemuksia opetuksen tasosta oli puolestaan Marja Lankisella, jolla on jäänyt mieleen kaikista huolta pitävä opettaja Sirkka-Liisa Nummela.
– Hän oli kuin lintuemo, joka otti meidät siipiensä suojaan.
Lämmöllä omaa koulutaipaleen alkuaan muisteli myös Kirsi Suutari, joka kävi Penninkulman koulua 1960-luvulla.
– Silloin oli hyvät opettajat ja täältä lähdettiin jatko-opintoihin Kosken yhteiskouluun, hän kiitteli.
Fakta
Penninkulman koulu
Koulu valmistui vuonna 1930.
Vuonna 1940 Penninkulma laajeni ylä- ja alakansakouluksi.
Peruskorjaus suoritettiin vuonna 1966.
Koulun toiminta loppui vuonna 1969.
Koulupiiri oli yhteinen Kosken kunnan kanssa.
