Hurrikaanin kapteeni Tapio Toiviainen toivoo yleisön pääsevän katsomoihin tulevalla kaudella.

LENTOPALLO Hurrikaani Loimaan joukkue alkaa olla muutamaa pelaajasopimusta vaille valmis. Uusimmat sopimuspelaajat ovat joukkueen viime kauden kapteeni Tapio Toiviainen ja uutena pelaajana mustakeltaisiin liittyvä passari Jarno Koivuniemi.

– Tapsan jatkaminen Hurrikaanissa on meille iso asia. Vaikka mies on vielä verrattain nuori, on kokemusta peleistä jo runsaasti. Ilman muuta Tapsa on meidän johtava pelaaja, päällikkö, niin kentällä kuin sen ulkopuolella, Hurrikaanin päävalmentaja Jussi Heino laskettelee.

Heinon mukaan Tapsan rooli on ollut iso, ja on sitä myös jatkossa. Pelaaja itse odottaa alkavalta kaudelta ennen kaikkea sitä, että pääsisi taas pelaamaan kotiyleisön eteen.
– En ole asettanut mitään pistetavoitteita ensi kauden suhteen. Isoin toive olisi, että halli olisi taas täynnä faneja. Sitä tässä toivotaan, reilun 250 ottelun Toiviainen myöntää.

Uutena pelaajana Hurrikaanissa debytoi Jarno Koivuniemi. Koivuniemi on kotoisin Sastamalan suunnalta, mutta siellä ei peli- tai harjoituspaikkaa löytynyt, joten mies suuntasi Loimaalle.

– Todella ahkera harjoittelija ja lahjakas, Heino paljastaa. Koivuniemen tulon myötä passariosasto on valmis. Santeri Välimaa jatkaa ykköspassarina ja Koivuniemi täydentää passarikaksikon.

Hurrikaanilla on edelleen yhden keskipelaajan paikka auki. Sen lisäksi, jos mahdollisuus aukeaa, saatetaan joukkuetta täydentää vielä yhdellä pelaajalla. Tällä hetkellä joukkue on kolmen viikon omatoimijaksolla, jonka jälkeen alkaa joukkueharjoittelu.

Tälle kesälle Heino on valmennustiiminsä kanssa muuttanut harjoittelun rytmitystä niin, että keskelle viikkoa on tullut yksi aktiivinen palautuspäivä ja viikonloppuun on lisätty vastaavasti yksi treenipäivä.