Osa Nahkalinnan ikkunapokista entisöidään

0
Kuva: LL arkisto

LOIMAA/NAHKALINNA Osa Nahkalinnan ikkunapokista alkaa olla siinä kunnossa, että ne ovat entisöinnin tarpeessa.

Toimitusjohtaja Matti Mäkilä kertoo heidän hakeneen pokien entisöintiin Ely-keskuksen avustusta, jota myönnetään rakennusperinnön hoitoon. Toukokuun puolivälissä tullut 4000 euron myönteinen päätös on vajaa kymmenen prosenttia remontin arvioidusta kokonaiskustannuksesta.

– Entisöitäviä pokia on kaikkiaan noin 120, Mäkilä laskeskelee ja kertoo 15000 neliön rakennuskompleksissa olevan ikkunapokia kaikkiaan toista tuhatta.

15 vuotta toimitusjohtajana Nahkalinnassa ollut Mäkilä sanoo, että ikkunoita on korjattu jo aiemminkin, ja aina kun mahdollista, alkuperäinen ikkuna on pyritty säilyttämään.

– Rakennuksessa on edelleen alkuperäisiä pokia 90 prosenttia. Ne, jotka on jouduttu vaihtamaan, on uusittu vanhalla tyylillä.

Päätös avustuksen vastaanottamisesta tulee Mäkilän mukaan tehdä elokuun aikana. Harkinnassa on nyt, kuinka laajaa ikkunaremonttia Nahkalinnassa aletaan tehdä.

– Joka tapauksessa osa ikkunoista vaatii remonttia, ja ne pitää hoitaa tänä vuonna. Voi olla kuitenkin, että avustus jää käyttämättä, ja remontti tehdään pienemmissä osissa kuin avustus vaatii, Mäkilä pohtii.

KAIKKIAAN Matti Mäkilä sanoo, että Nahkalinnaan on vuosien varrella saatu remonttiavustuksia noin 10000 euroa.

– Esimerkiksi reilu kymmenen vuotta sitten saimme avustusta varastorakennuksen kattoremonttia varten.

Kaikkinensa katot ovat nielleet rahaa 15 vuoden aikana Mäkilän mukaan noin 400000 euroa.

– Nyt rakennus alkaa olla kokonaisuudessaan kuitenkin niin hyvässä kunnossa, ettei suurempia korjaustarpeita enää ole. Enimmäkseen tämä vaatiikin nyt ylläpitoa.

Pientä laittamista vanhassa tehtaassa on toki aina, ja ikkunoiden lisäksi uusimista odottavat tällä hetkellä esimerkiksi räystäskourut.

Vuokralaistilanne on Mäkilän mukaan varsin hyvä, sillä käytännössä vapaita tiloja ei ole tällä hetkellä lainkaan.

– Vuokralaisia on nyt noin 60, hän täsmentää.

Fakta

Avustusta rakennusperinnön hoitoon

Ely-keskuksetmyöntävät rakennusperinnön hoitoavustuksia kulttuurihistoriallisesti arvokkaiden rakennusten omistajille ja rakennusperinnön hoitoa edistäville yhteisöille.

Avustuksia voi hakea korjauksiin, joilla edistetään rakennuksen säilymistä tai kunnostetaan rakennuksen pihapiiriä tai muuta välitöntä ympäristöä.

Vuonna 2021 Varsinais-Suomeen ja Satakuntaan saatiin rakennusperinnön hoitoon 143000 euroa.

Lähde:ymparisto.fi ja Ely-keskus