Aikuisten elämässä tuppaa olemaan tavoitteita, jotka pitää täyttää. Liikunnassa tavoitteet ovat hyviä tiettyyn rajaan asti. Treenaaminen juoksumatkalle tai polkupyörälenkkien keskinopeuden nousu kunnon kasvaessa voivat tuntua tosi hyviltä. Parhaimmillaan tavoitteellisuus ja näyttämisen halu itselleen ja muille saavat liikkumaan silloinkin kun ei muuten niin huvittaisi.

Pahimmillaan taas mittaamisesta tulee pakkomielle, joka alkaa ohjata valintoja ja pakottaa suorittamaan jopa järjen rajoja uhmaten. Olennaista ei silloin ole enää vain tekeminen vaan tekemisen mitoittaminen niin, että suoritus varmasti ”riittää”. Tärkeää on tietää tarkalleen, mitä teki. Yhä kovemmat suoritukset nostavat riittämisen rimaa, kunnes jokin raja lopulta tulee vastaan.

Sitten on leikkiminen. Se on kesällä helppoa ja myös aikuiselle suositeltavaa. Tunaritenniksessä onnellista on osua palloon ja saada se verkon yli, kentän rajoistakaan niin viis. Frisbeegolfissa voi heittää tuurilla ja kestää, kun menee ihan metsään. Uimarannalla voi vuokrata suppalaudan ja luulla heti osaavansa. Voi onnistua mölkyssä niin, että silmät sädehtivät onnesta. Mahtavaa!

Lapset tai lastenlapset ovat aikuiselle hyvä syy heittäytyä leikkiin ja nauttia ilman, että vilkuilee sykemittaria ranteessa. Voi muistella mitä kaikkea lapsena leikittiin ja kerätä itselleen kesäisen lajikirjon silkka ilo edellä. AS

 

 

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here