Kolumni, Sari Holappa: Pieni ilmastoteko

0

Olin keväällä kinkkisen ongelman edessä. Jouduin nimittäin miettimään pääni puhki, mitä laittaisin kasvimaalleni, jossa olin ennen viljellyt omaksi ilokseni lähinnä perunaa. Viime kesänä niihin iski kuitenkin rutto, ja keskusteltuani erään maanviljelijän kanssa, sain tietää, että perunoiden kasvatus olisi viisasta unohtaa muutamaksi vuodeksi.

Mitä sitten tilalle, kun porkkanakaan ei ole viljelmilläni koskaan oikein menestynyt? Sipuliakaan en pelkästään halunnut laittaa ja herneitä en jaksaisi niin paljon syödä.

Sitten keksin: tekisin tästä 15 neliön palstastani kukkakedon. Sehän olisi samalla varsinainen ympäristöteko, kun pörriäiset saisivat syötävää.

Alkukesästä laitoin ostamiani ketokukan siemeniä maahan ja aloin innolla odottaa, mitä sieltä nousisi.

TÄNÄ KESÄNÄ, kun olen puuhastellut tämän pienen ilmastotekoni kanssa, on maailma saanut kokea kauheita. Uutiset ovat täyttyneet Kanadan helteistä, Saksan jättitulvista, Siperian metsäpaloista, Kiinan Hehanin maakunnan rankkasateista sekä tietenkin jo ties kuinka monetta aaltoaan elävästä koronavitsauksesta. Myös meillä Suomessa on rikottu helle-ennätyksiä.

Kuluneet muutamat kuukaudet ovatkin osoittaneet viimeistään nyt sen, että ilmastonmuutos ei ole enää jossain tulevaisuudessa häämöttävä uhka, vaan me elämme sitä todeksi joka päivä.

Ilmasto-opasi.fi-sivuston mukaan Euroopan ilmasto tulee pahimpien skenaarioiden mukaan mullistumaan siten, että Välimerellä kärvistellään jatkossa Saharan-kaltaisissa olosuhteissa, kun taas Pohjois-Euroopassa sateita tulee entistä enemmän. Toisaalta kuivuutta piisaisi pohjoisessakin, sillä lämmenneessä ilmastossa veden kulutus lisääntyy voimistuneen haihtumisen vuoksi. Lisäksi mallinnukset osoittavat, että kesäisin sateet muuttuisivat entistä vaihtelevammiksi ja rankkasateet voimistuisivat ja samaan aikaan poutajaksot pidentyisivät.

MUTTA TAKAISIN vielä kukkakedolleni. Kesän edetessä ja helteiden saapuessa aloin epäillä rikkaruohojen vallanneen sen. Alkuun en nimittäin uskaltanut nyppiä sieltä mitään pois, kun en tiennyt, mitkä kasveista oli istuttamiani ja mitkä luonnon omia.

Pikkuhiljaa minulle alkoi valjeta, että hartaudella maahan panemistani siemenistä oli itänyt vain jokunen. Sen sijaan rikkaruohot juhlivat.

Juhlien vain yltyessä tajusin kuitenkin jotain: kaikesta huolimatta olin ehkä sittenkin päässyt päämäärääni. Hyönteiset eivät nimittäin näköjään ymmärrä, imevätkö ne mettä ketokukista vai ihmisen rikkaruohoiksi luokittelemista kasveista. Lopulta siis sain kuin sainkin tarjottua syötävää hyönteisille – ja samalla ehkä pelastin palan maailmaakin.

Sari Holappa

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here