Bistro avaa Alastarolla

0
Parkanosta lähtöisin oleva, Harjunkylässä nykyisin asuva Taina Varjonen on toiminut aiemmin ravintola-alan yrittäjänä muun muassa Nokialla ja Kyrössä. Kuva: Lari Kiviranta.

LOIMAA/ALASTARO Bistro á la Staro avaa ovensa perjantaina Alastaron keskustassa, entisen R-kioskin tiloissa.
Paikkaa ylläpitää pitkän linjan ravintola-alan yrittäjä, Säkylän Harjunkylässä asuva Taina Varjonen, joka luonnehtii bistroaan koko kylän kokoontumispaikaksi, josta saa ruokaa ja juomaa.
– Tämä on niin sanotusti maalaiskylän baari nykyaikaisella tvistillä.
Bistron tarjontaan sisältyy arkipäivien perinteinen lounasbuffet. Lounas-ajan ulkopuolella ja viikonloppuisin tarjolla on listalta tilattavaa ruokaa, kuten burgereita, pitsoja ja salaatteja. Saatavilla on myös kahvilatuotteita. Tarvittaessa ja tilauksesta bistrosta saa erikoismenuita esimerkiksi ryhmille ja seurueille.
Bistrolla on A-oikeudet. Varjonen kertoo, että aikanaan koronarajoitusten purkamisen jälkeen paikkaa voidaan pitää avoinna perjantaisin ja lauantaisin yli puolen yön, pilkkuun asti.
– Nyt pitää ymmärtää koronarajoituksia. Joudumme avaamaan näiden rajoitusten keskellä.
Rajoitusten purkamisen jälkeen suunnitelmissa on myös laulua ja tanssia.
– Tänne voi tulla esimerkiksi aloittelevia bändejä open stage -tyylisesti, hän havainnollistaa ja kertoo ensimmäisen paikallisen duon esiintyvän heti lauantai-illasta.

BISTROLLA on käytössä noin 150 neliön tilat ja lisäksi terassi, joka avataan tänä viikonloppuna. Sisätiloja on rakennettu entisen Ärrän paikalle toukokuusta saakka.
– Täällä on kaikki tehty alusta saakka aina keittiöstä vessoihin ja kaikkea siltä väliltä, Varjonen summaa urakkaa.
Sijaintia hän luonnehtii loistavaksi näkyvällä paikalla.
– Lisäksi tässä on hyvä parkkipaikka, johon voi tulla vaikka yhdistelmäautolla.

VARJONEN kertoo bistron perustamiseen vaikuttaneen isosti hänen alastarolainen miesystävänsä, joka sai hänet ylipuhuttua.
Perustamiseen vaikutti tieto R-kioskin päättymisestä ja sitä myöten tilojen vapautumisesta. Suunnilleen samoihin aikoihin Varjonen myi Nokialla pitämänsä lounaspaikan viime marraskuussa.
– Päätin jo jäädä eläkkeelle, mutta aina asiat eivät mene sillä lailla, hän naurahtaa.
Bistro á la Staron kohdalla hän toivoo, että ihmiset löytäisivät avarakatseisesti paikalle, myös Alastaroa kauempaa. Hän toivoo asiakkailta palautetta siitä, miten paikka voi kehittää.
– Jostainhan on aina aloitettava, mutta elämme ihmisten toiveiden ja halujen mukaan.
Yrittäjän visiona on, että koronapandemian aika on saanut ihmiset niin sanotusti kotoilemaan, mikä saisi myös kyläbaarit uuteen nousuun.
– Haluan uskoa siihen.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here