Kaksi uutta koronatartuntaa Loimaalla, useita altistumisia

0

LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaalla on todettu alkuviikon aikana yhteensä kaksi uutta koronatartuntaa ja viisi uutta altistumista.

Uudet tartunnat liittyvät kahteen eri tartuntaketjuun. Toinen sairastuneista on altistunut koronalle tiettävästi aikaisemmin ja ollut karanteenissa viime perjantaista lähtien. Sairastumisen johdosta yksi henkilön lähipiiristä on asetettu karanteeniin.

Toinen tartunnoista on todettu tiistaiaamuna. Loimaan kaupungin terveydenhuollossa ei tiedetä tartunnan lähdettä. Kaksi sairastuneen henkilön perheenjäsentä on asetettu sairastapauksen myötä karanteeniin.

Lisäksi tiistai-iltana kahden loimaalaisen on todettu altistuneen koronalle toisella paikkakunnalla. Terveydenhuollon arvion mukaan altistumistilanne ei ole aiheuttanut tartuntavaaraa tilanteen ulkopuolisille, eikä asiasta tiedoteta enempää.

Kaupungin terveydenhuolto ei ole saanut tietoja mahdollisista altistumisista yleisötapahtumista, kuten Loimaalla järjestetystä nuorten pesäpalloleiristä tai Hirvikoskella pidetystä lähetyshiippakunnan tilaisuudesta.

Keskiviikkoaamusta Loimaalla oli karanteenissa yhteensä 13 henkilöä ja eristyksessä kaksi. Oripäässä oli yksi henkilö karanteenissa eikä yhtään henkilöä eristyksessä.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen tiistaipäivän tietojen mukaan loimaalaisista on rokotettu ensimmäisellä annoksella 59,5 prosenttia ja toisella annoksella 35,4 prosenttia.

Oripääläisistä ensimmäisen annoksen on saanut 54,2 prosenttia ja toisen annoksen 35,4 prosenttia. Koko maassa ensimmäisen annoksen on saanut 66,2 prosenttia ja toisen annoksen 35,2 prosenttia.

Loimaan kaupungin terveydenhuollon tilastojen mukaan Loimaalla on todettu nyt 149 ja Oripäässä 36 koronatartuntaa koko pandemian aikana.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here