Kireä keho syntyy äärimmäisellä kurinalaisuudella, katso video

0
Hyvän kehonrakentajan tunnistaa kapeasta vyötäröstä sekä sopusuhtaisista lihaksista ja vartalosta.

LOIMAALAINEN Juho Kuusisto on lauantaina jännän paikan edessä. Vuoden päivät tavoitteellisesti kehonrakennusta harrastanut, 25-vuotias loimaalainen astuu silloin ensimmäistä kertaa SM-lavoille Men’s Classic Physique -sarjassa Helsingin Kulttuuritalolla. Vaikka paineita toki on, Kuusisto sanoo uskovansa itseensä ja omaan tekemiseensä siitäkin huolimatta, että joukossa on paljon kokeneita konkareita.

– Menen lavalle näyttämään oman kuntoni, ja katsotaan sitten, mihin se riittää.

Vaikka töitä on tehty jo pitkään, viimeiset seitsemän viikkoa ovat olleet äärimmäisen kurinalaisia. Jotta lihaksisto saadaan pumpattua mahdollisimman näyttäväksi, se vaatii treenin lisäksi rankan kisadieetin. Energiaa tankataan vain rajallinen määrä ja kaikki ruoat menevät vaa’an kautta.

– Kroppa on koko ajan vajaatoiminnolla, koska karu fakta on, ettei kireäksi pääse syömällä paljon, hän toteaa.

Vielä parin päivän ajan Kuusiston elämä pyöriikin treenin, levon ja ruoan ympärillä. Aamunsa hän aloittaa tyhjällä vatsalla aerobisella liikunnalla, minkä jälkeen vuorossa on aamupala,  lepo ja ruokailut. Iltapäivällä tehdään salitreenit ja huolehditaan syömisestä sekä nesteytyksestä.

– Minulla on tällä hetkellä minuuttiaikataulu treenien, syömisen ja levon suhteen.

VOIMAILUA harrastaneille Juho Kuusiston nimi on tuttu jo aiemmilta vuosilta, sillä hänellä on penkkipunnerruksesta viisi SM-kultaa. Laji imaisi hänet mukaansa jo 18-vuotiaana, kun kolme vuotta jatkuneet treenit alkoivat tuottaa tulosta.

– Tajusin, että voima tarttuu minuun hyvin, ja silloin rupesin treenaamaan tavoitteellisesti, hän kertaa lähtökohtiaan.

Voimailussa hän kertoo olleensa käytännössä itseoppinut niin hyvässä kuin pahassa.

– Kaikki virheet tuli opittua kantapään kautta, hän naurahtaa.

Kolmen vuoden kisaura kovilla painoilla alkoi kuitenkin tuntua kehossa, vaikka pahimmilta loukkaantumisilta vältyttiinkin.

– Kuormat alkoivat olla niin isoja, että olisi voinut käydä pahemminkin.

Eteen tulivat pohdinnat siitä, haluaako hän elää tulevaisuudessa normaalia ja tervettä elämää vai jatkaa voimailu-uraansa. Vaaka kääntyi lopulta terveyden kannalle.

VAIKKA kovin treenaaminen jäikin taka-alalle, salilla käynti jatkui. Päätös kehonrakennuskisoihin osallistumisesta syntyi Kuusiston tajuttua vartalon mallinsa olevan lajiin soveltuva.

– Minulla on kapea vyötärö, tarpeeksi lihasmassaa ja sopusuhtainen rakenne, hän summailee ominaisuuksiaan.

Eroa entiseen lajiin on monia, vaikka painoja edelleen nostellaankin. Kun ennen keskityttiin mahdollisimman suuriin painoihin, nyt keskitytään mahdollisimman suuriin toistomääriin. Ja mitä lähemmäksi kisoja mennään, sitä pienemmillä painoilla harjoitellaan. Tärkeää on myös keskittyä liikkeeseen, jotta se suuntautuu tarkasti kohdelihakseen välttäen samalla rasittamasta muita.

Eniten Juho Kuusisto sanoo yllättyneensä siitä, miten raskasta kehonrakennus on sen kurinalaisuuden vuoksi.

– Voimailu on tähän verrattuna ihan lasten leikkiä.

Niukka ruokavalio aiheuttaa sen, että välillä arjen normaaliaskareet tuntuvat ylitsepääsemättömiltä, eikä mihinkään ylimääräiseen ole energiaa. Ennen kisoja on karsittava jopa sosiaaliset suhteet minimiin.

– Tämä on urheilulajeista ehdottomasti yksi vaativimmista, eikä tätä voi verrata millään tasolla normaaliin kuntoiluun.

KEHONRAKENNUKSEN rankkuudesta huolimatta Juho Kuusisto sanoo rakastavansa lajia ja tekevänsä sitä koko sydämestään. Arvostelijoilleen hän napauttaa elävänsä mieluummin terveellisesti kuin makaavansa sohvalla sipsejä syöden. Tukea urakkaansa hän saa läheisiltään ja valmentajaltaan, jotka jaksavat tsempata kisoihin valmentautumisen aikana.

Ensimmäiset SM-koitokset luovat Kuusiston mukaan pohjan, jota vasten hän tulee jatkossa rakentamaan tavoitteensa. Tulevaisuuden suunnitelmiin kuuluu Suomen lisäksi ulkomaan kilpailut, joita kohti hän tähtää määrätietoisella harjoittelulla.

– En tee tätä kuitenkaan toisille, ainoastaan itselleni. Jos kisoista alkaa tulla menestystä, se on vaan kirsikkana kakun päällä, Kuusisto toteaa.

VIDEO: Sari Holappa/Loimaan Lehti