Kyykät kaatuvat kartulla

0
Loimaan seudun Karjalaseuran sihteeri Taina Suvila sanoi, että pelaaminen on hauskaa mutta ei meinannut jaksaa heittää karttua riittävän kauas. Naiset saavat heittää mailaa kaksi metriä lähempää.

LOIMAA Puinen maila lennähtää kerta toisensa jälkeen kovaa vauhtia kyykkärivistöä kohti Keskuskoulun hiekkakentällä.

– Tämä on hauskaa, eikä taidoilla ole niin paljon merkitystä. Kaikki ovat yhtä hyviä, paitsi tietysti Mika joka harrastaa kyykän pelaamista aktiivisesti, lausahtaa Sirpa Rastas Loimaan seudun Karjalaseuran kyykkäillassa.

Mikalla hän tarkoittaa melliläläistä entistä pesäpalloilija Mika Hakalaa, joka aloitti aikoinaan kyykän pelaamisen työpaikkansa puulaakijoukkueessa. Pelistä innostunut Hakala on noussut hiljattain miesten mestaruussarjaan.

– On aina yhtä jännää nähdä, saako kapuloita ulos kentältä. Välillä ei saa mitään aikaiseksi ja välillä taas lähtee helposti, Hakala kuvailee.

Myös Olli-Pekka Rastas on samaa mieltä kyykän luonteesta.

– Se on juuri pelin suola. Välillä kun luulet olevasi hyvä, niin sitten saman tien putoatkin jo maan pinnalle.

Kyykkä on vuosisatoja vanha karjalainen peli, jota Loimaan seudun Karjalaseurassa pelataan kolmatta kesää. Pelivälineisiin kuuluu kädensijalla varustettu puinen maila eli karttu, jolla heitetään kartionmuotoisia kyykkiä pois pelineliön sisältä. Peli päättyy, kunnes jompikumpi joukkueista on saanut pelineliönsä kyykistä tyhjäksi.

Karttu on melkoisen painava, joten voimasta on pelaajalle hyötyä.

– Mailassa täytyy olla painoa, sillä köykäisemmällä välineellä heitoista ei saisi yhtä lentäviä, entinen pesäpalloilija Martti Repo selvittää.

Seuran puheenjohtaja Pekka Ahokas toivottaa kaikki kyykästä kiinnostuneet mukaan pelaamaan.

– Olemme lähes kaikki aloittelijoita, en ollut itsekään tätä ennen pelannut.

Loimaan alueella on ollut aiemmin useita Karjalaseuroja, mutta niiden toiminta on vuosien mittaan hiipunut. Ahokas toivookin Loimaan seudun Karjalaseuraan uusia tulijoita koko alueelta.

– Eikä tulijoilla tarvitse olla välttämättä karjalaisia sukujuuria. Minusta olisi hienoa tutustuttaa kyykkään muitakin. Erilaisia toimintamuotoja aloitellaan pikkuhiljaa uusien jäsenien kanssa.

Yhdessä olo ja kuulumisten vaihtaminen ovat Sirpa Rastaan ja Katri Varjuksen mukaan yhtä tärkeä osa kyykkäpeliä kuin itse pelaaminen.

Karjalaisuus merkitsee heille kummallekin paljon. Rastas on käynyt kolme kertaa ja Varjus kaksi kertaa Karjalassa suvun paikkoja katsomassa.

– Innostus tosin tuli vasta iän myötä, ei minua vielä kolmekymppisenä kiinnostanut lähteä reissuille. Olemme käyneet Haapavaarassa Kurkijoella mieheni isän kotipaikassa kolmesti, vaikka ei siellä enää ole muuta kuin talon kivijalka ja saunan paikka tallella, Rastas kertoo.

Varjuksen molemmat vanhemmat ovat karjalaisia ja reissut heidän lapsuudenmaisemiinsa jäivät mieleen.

– Siellä ajattelin, että heidän pienet jalkansa ovat oikeasti tallanneet sitä maata.

Kirjoittaja ja juttuun haastateltu Katri Varjus eivät ole sukua keskenään.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here