Parhaat harjoitusajat ja -paikat ovat kortilla liigajoukkueillekin

0
Hurrikaanin Jarno Koivuniemi, Antti Ropponen, Aleksi Kaatrasalo ja Mikko Suomalainen harjoittelivat alkuviikosta Loimaan liikuntahallissa. Kuva: Lari Kiviranta.

LOIMAA Talven palloilukauden lähestyessä liikuntahallivuorojen saatavuus herättää jälleen pulinaa Loimaalla. Koululaisten, päiväkotilasten ja kaupungin liikuntaryhmien lisäksi rajallista hallikapasiteettia tarvitsevat liigajoukkueet unohtamatta muita seuroja ja junioreita.

Vaikka tilanne ei ole uusi, alkavalla kaudella oman mausteensa tuo se, että Loimaalla pelaa poikkeuksellisesti kolme liigatason joukkuetta, joista etenkin Bisonsissa ja Hurrikaanissa on tyytymättömyyttä harjoitusvuorojen saatavuuteen.

Lentopallon Mestaruusliigaa pelaavan Hurrikaanin toiminnanjohtaja Anssi Rämö tiivistää asian niin, ettei edustusjoukkue pääse harjoittelemaan niin paljon kuin pitäisi.

Kaikki kolme edustusjoukkuetta pelaavat ottelunsa Loimaan liikuntahallissa.

KORISLIIGAAN paluun tehneen Bisonsin edustusjoukkueen joukkueenjohtaja Heikki Perho pitää suurimpana ongelmana sitä, ettei edustusjoukkue saa lainkaan aamuharjoitteluvuoroja Loimaan liikuntahalliin.

– Liikuntahalli on koulun käytössä kello 15 asti, hän perustelee ja sanoo, että pakkoraossa heille jää aamuvuoroille ainoaksi vaihtoehdoksi Alastaro-halli, jota hän ei pidä ihanteellisena harjoituspaikkana muun muassa hallin vanhentuneiden korirakenteiden puolesta.

Perho muistuttaa sekä Bisonsin että Hurrikaanin olevan nuoria joukkueita, joiden pelaajille aamuharjoitukset ovat jopa ne päivän tärkeimmät. Hän sanoo, että nuoria pelaajia on myös houkuteltu Loimaalle sillä, että täällä on puitteet kunnossa.

– Iltatreeneistä olemme päässeet jonkinlaiseen kompromissiin, vaikkei tilanne siinäkään ole optimi.

Hurrikaanin Anssi Rämö kertoo, ettei heidänkään edustusjoukkueelle ole toistaiseksi myönnetty lainkaan aamuvuoroja liikuntahalliin, joka on tilojensa puolesta käytännössä joukkueelle ainoa kunnon harjoittelupaikka Loimaalla. Hänen mukaansa iltapäivävuoro puolestaan alkaa joukkueella harmittavaisen varhain.

PALLOILUKAUPUNGIN kolmesta liigajoukkueesta Alastaron Urheilijat pelaa futsalia. AU:n futsalin edustusjoukkueen harjoitukset järjestetään pääsääntöisesti Alastaro-hallissa, mutta yksi vuoro on myös liikuntahallissa.

Pelaajavalmentaja Sami Happosen mukaan edustusjoukkueen harjoitusvuorotilanteessa ei ole ongelmia – etenkään sen jälkeen, kun joukkue sai edellyttämänsä yhden harjoitusvuoron Loimaan liikuntahalliin.

Happonen sanoo edustusjoukkueen nousun liigaan parantaneen heidän kohdallaan hallivuorojen saatavuutta. Hänen mukaansa joukkueen parempi tilanne näkyy muun muassa siten, ettei sillä ole enää viime kauden tavoin vastaavalla tavalla myöhäisiä hallivuoroja, jolloin harjoitukset alkavat esimerkiksi kello 20.30.

– Osa pelaajista ajaa tänne kuitenkin esimerkiksi Turusta.

KORKEIMMALLA sarjatasolla pelaavien edustusjoukkueiden lisäksi Loimaalla on muita seuroja.

Loimaan Palloseuran puheenjohtaja Markus Värjönen arvioi seuran futsal-joukkueiden harjoitustilanteen ongelmalliseksi: joukkueet eivät saa hallivuoroja niin paljon haluaisivat. Futsalin pelaajat harrastavat pääsääntöisesti Hirvihovissa, mutta hänen mukaansa joitain vuoroja on ripoteltu Alastarollekin.

– Olemme yrittäneet saada vuoroja Mellilästä ja Metsämaaltakin.

Värjönen huomauttaa, ettei tilanne ole mitenkään uusi Loimaalla, vaikka alkavalla kaudella Loimaalla on kolme liigatason joukkuetta. Hänestä tämänhetkinen tilanne ei ole omiaan kuitenkaan helpottamaan hallivuoroihin kohdistuvaa kysyntää.

LOIMAAN Naisvoimistelijat käyttävät etenkin liikuntahallin peilisalia, mutta myös jonkin verran Puistokadun koulun juhlasalia ja Ylistaronkadun liikuntatilaa, joka on kaupungintalon yhteydessä. Kyseinen Ylistaronkadun tila on naisvoimistelijoille uusi.

Seuran puheenjohtaja Sanna Mäkinen kertoo, ettei naisvoimistelijoilla ole tilojen puolesta ylitsepääsemättömiä ongelmia, vaikka heidän tuntinsa joudutaankin järjestämään hajanaisesti useammassa paikassa. Hän arvioi tämän hajanaisuuden pikkuisen vähentävän harrastajamääriä.

– Ryhmämme kokoontuvat harrastustoimintaan lähinnä kerran viikossa, joten meillä ei ole isoja ongelmia.

Hänen mukaansa Keskuskoulun juhlasali olisi heidän voimisteluryhmilleen paras tila, mutta hän sanoo ymmärtävänsä sen, että juhlasalin iltakäytön sulku jatkuu toistaiseksi koronapandemian takia.

Loimaan Leiskun salibandyjoukkueet harjoittelevat Hirvihovissa ja Alastaro-hallissa. Seuran salibandyvastaava Markus Tuominen kertoo seuran tulevan toimeen kyseisissä tiloissa, kun huomioi sen, että seura on joutunut yhdistelemään joukkueita osin koronapandemian aiheuttaman harrastajamäärän vähenemisen takia.

YLEISESTI seurojen juniorijoukkueista puhuttaessa Loimaan Korikonkareiden puheenjohtaja Aapo Savo muistuttaa, että lasten kohdalla aikaikkuna harjoitusten pitämiselle jää kovin lyhyeksi, kun esimerkiksi liikuntahallia käyttävät ensin koululaiset, sitten edustusjoukkueet. Hän pitää ehdottomana takarajana lasten harjoitusten päättymiselle kello puoli yhdeksää illalla.

– Niin sanotut lepakkovuorot alkavat sotkea lasten unirytmiä.

Myös koronatilanne vaikuttaa, sillä Savo huomauttaa, että Keskuskoulun juhlasali on ollut ruokalakäytössä korona-aikana. Keskuskoulusta käydään liikuntatunneilla myös Puistokadulla sijaitsevassa liikuntahallissa, ja hänen mukaansa 45 minuutin liikuntatunti jää kovin lyhyeksi, kun huomioidaan lasten siirtymiset.

Lisäksi hän muistuttaa Loimaan kouluverkkoratkaisun myötä alastarolaisten yläkoululaisten siirtyvän Puistokadun kouluun, mikä osaltaan lisää painetta Loimaan liikuntahallin käytölle.

Savo pitää huomionarvoisena sitä, ettei vallitsevassa tilanteessa Loimaalta tahdo enää löytyä hallitilaa ja vuoroja esimerkiksi sellaiselle liikunnalle, joka ei kuulu seurojen toimintaan, kuten vaikkapa höntsälentopallolle ja sählylle. Hänestä kyseisellä liikunnalla olisi iso kansanterveydellinen mutta myös -taloudellinen merkitys.

 

Uusi harjoitushalli yksityisenä hankkeena?

LOIMAA Loimaan Lehden saamien tietojen mukaan Loimaalle ollaan suunnittelemassa jonkinlaista harjoitushallia yksityisenä hankkeena. Moni seuroistakin on kuullut hallikaavailuista.

Sekä Bisonsin Heikki Perho että Hurrikaanin Anssi Rämö pitävät uuden harjoitushallin rakentamista Loimaalle ainoana ratkaisuna tilaongelmiin pitkällä tähtäimellä.

Perhon mielestä nykyisenkin hallikapasiteetin hyödyntämisessä on yhä tehostamisen varaa. Hän kysyy, voisiko koulu ja seurat tehdä paremmin yhteistyötä vuorojen jakamisessa ja voisiko esimerkiksi tennishallia käyttää paremmin hyödyksi. Tämä voisi vapauttaa muutaman tunnin aikaa liikuntahallista.

Lopsin Markus Värjönen pitää uutta harjoitushallia tarpeellisena, koska Loimaalla ei pärjätä nykyisellä kapasiteetilla. Hänen mielestään lisäkapasiteetin pitäisi palvella myös kouluja ja koululaisia.

– Keskuskoulussa, jossa ollaan pikkusalissa, on aivan surkea tilanne. Nykyinen sali on jopa vaarallinen.

Hänestä hallivuorot pitäisi pystyä järjestämään siten, että urheilua harrastavat koululaiset voisivat jäädä suoraan koulusta harjoituksiin, jolloin heidän illat jäisivät vapaiksi.

– Tämä helpottaisi ruuhkaa iltapuolella.

Leiskun Markus Tuominen pitää uutta hallia tervetulleena. Hän muistuttaa, ettei aikoinaan rakennettu uusi liikuntahalli kasvattanut kapasiteettia niin paljon, koska samalla luovuttiin Puistokadun koulussa sijaitsevasta vanhasta liikuntasalista.

AU:n Sami Happosen mukaan uusi halli helpottaisi esimerkiksi liigaotteluiden järjestämistä siinäkin tapauksessa, jos uusi halli olisi aikoinaan tarkoitettu pelkästään junioreiden käyttöön.

Naisvoimistelijoiden Sanna Mäkinen toivottaa uudet harrastustilat tervetulleiksi, koska hän ymmärtää monien muiden seurojen tuskan harjoitusvuorojen saatavuudesta.