Valkokärpässieniä nyt poikkeuksellisen paljon

0

Lieneekö helteinen kesä herkistänyt valkokärpässienen rihmaston tuottamaan runsaasti itiöemiä. Normaalina vuonna niitä löytää muutamia, joskus ei yhtään.
Viikon sisällä pieneltä metsäalueelta on löytynyt reilut seitsemänkymmentä valkokärpässientä.

Valkoisten sienien kohdalla tunnistus on nyt erityisen tärkeää, koska tappavan myrkyllinen valkokärpässientä esiintyy runsaasti. Sientä ei tarvitse pelätä, kunhan opettelee tuntomerkit.

Jotta pääsee nauttimaan herkullisista herkkusienistä, on hyvä opetella peruserot valkokärpässienen ja valkoisten herkkusienien välillä. Valkokärpässienellä jalan tyvi on sipulimaisesti pullistunut ja päällä on tuppi.

Herkkusienillä jalan tyvi on vain lievästi pullistunut. Valkokärpässienellä irtotyviset heltat ovat aina vanhanakin valkoiset. Herkkusienillä heltat ovat aluksi vaaleanharmaat, sitten punertavat tai violetinharmaat, vanhemmiten mustanruskeat.

Valkokärpässienen malto on puhtaanvalkoista. Joillakin herkkusienilajeilla kellertyvämaltoista, osa punertuvamaltoista. Valkokärpässienen haju muistuttaa raakaa perunaa. Herkkusienten haju muun muassa aniksen tuoksua, syötävät lajit ovat miellyttävän tuoksuisia.

Sienikauden lajivalikoima ruokasienten kohdalta näyttää paranevan päivä päivältä, ja sateet antavat puhtia lakkipäiden nousuun.
Turvallisia sieniretkiä.

Karoliina Kirvelä

 

Lue lisää x.x.xxxx lehdestä