Yksi uusi tartunta lisää Loimaalle

0

LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaalla on todettu yksi uusi koronatartunta keskiviikkona. Tartunnan lähdettä ei tiedetä. Sairastunut henkilö altisti kolme henkilöä lähipiiristään ja neljä toiselta paikkakunnalta.

Loimaan kaupungin terveydenhuoltoon ei ole tullut tietoa mahdollisista uusista altistumisen paikoista keskiviikon ja torstain aikana.

Perjantaiaamusta Loimaalla oli karanteenissa yhteensä kymmenen henkilöä ja eristyksessä neljä henkilöä. Oripäässä ei ollut henkilöitä karanteenissa eikä eristyksessä.

Julkisen terveydenhuollon rokotukset jatkuvat lauantaina 28. elokuuta. Kaikki rokotukset tapahtuvat Hirvihovissa siitäkin huolimatta, että rokotuksia koskeva muistutusviesti ohjaisi pääterveysasemalle.

Hirvihovissa rokotetaan yhteensä noin 1 200 annoksella, joista 250 on ensimmäisiä annoksia. Ensi viikolla rokotukset alkavat myös kouluilla, tiistaina Puistokadulla ja torstaina Opintiellä.