Ja sitten me naurettiin. Taas. Käsi puutui ja pisteli kun pulina valui luuriin. Kaksi ämmää, pitkä puhelu, paljon ymmärrystä.
Huumori on joskus niin mustaa, että siitä saisi vuoden maskarat miehille, naisille ja muunsukupuolisille tasapuolisesti. Mitä siitä, jos itsellä ei ole jäljellä kuin ripsien muisto vain.
Puhelu saa yllätyskäänteen. Shikaani, tiukka kurvi ja ympäri katolleen. Nauru kuivahtaa huulille.
– Siis mitä? Tarkoitatko tosissasi, että töissä joku oli sulle kateellinen, koska sä jäit vuodeksi kotiin sairastamaan ja koska siitä maksettiin sulle, kysyn.
– Joo joo! Vuoden loma, eikähän mun tarvinnut muuta kuin käydä hoidoissa silloin tällöin, luopua terveydestä, tukasta, tissistä, turvatusta tulevaisuudesta ja joistakin pikkujutuista niin kuin nyt normaalista elämästä.
– En mä sitä tarkoittanut. Sattuuhan sitä. Mutta että kuinka paljon voi vihata työtään, jos haluaa vaihtaa sen syöpään?
Nauru voisi kaataa seinät.
On kenties mielikuvien tasolla halutumpaa olla vuosi sairaana kotona kuin terveenä töissä. Sellainen ylimääräinen vapaa ei kuitenkaan ole etuoikeus harvoille ja valituille vaan jokaisen oikeus, joka nojaa suomalaiseen sairausvakuutusjärjestelmään. Esimerkiksi Yhdysvalloissa ei läheskään kaikilla ole varaa sairastua.
Täällä meillä voi. Kotona korvattuna lorviessa voi sitten valita itse tekemisensä ja suunnitella ajankäyttönsä. Voi vaihtaa eri villasukat jalkaan joka päivä ja saada siten lomaansa pirtsakkaa sisältöä. Eikä ole niin kauhean väliä onko paitakaan oikein päin. Nukkua voi koska vain haluaa. Jos siis uni tulee.
Ja niissä hoidoissa. Ja vastaanotoilla. Ja tutkimuksissa. Eihän niissä tarvitse käydä kuin ehkä 74 kertaa. Silloin etuoikeutettu herkästi katsoo itseään hiukan ulkopuolisen silmin. Tuo onnekas en varmaankaan ole minä. Olenko tuo muka minä? Mitä, minäkö tuurihaukka tuossa istun?
Kela maksaa senkin istuskelun. Ja jos ei ole hoksannut hakea lomaverokorttia, niin perästä päin saa veronpalautuksia, koska sairauspäivärahaa on verotettu kuin palkkaa. Saa lisää ihanaa ilmaista rahaa, vaikka ei ole käynyt töissä. Jukra!
Ylimääräisellä rahalla voi ostaa uuden huulipunan ja kirjoittaa peiliin ihan mitä huvittaa. Vaikka että terve! Pääasia on, että huvittaa. Uudella ja ihan ihmeellisellä tavalla huvittaa kaikki kun jää henkiin. Se tarkoittaa, että sekä haluttaa että naurattaa tämä elämä. Vaan joka elää muita kadehtiakseen, niin kumpikaan merkitys ei toimi itselle.
Noin joka kahdeksas nainen riuhtaistaan nykyään toiseen todellisuuteen uusilla ehdoilla. Silloin tulee vastaan niin outoja asioita, että elämä muuttuu uudella tavalla kiinnostavaksi. Ensin vähän pelkää. Sitten nousee tahto. Lopuksi ylpeys. Että minusta on! Oli. Tähänkin.
Naurun jälkeen seuraa laulua. Laulu Suomelle, laulu meille. Huili hei, huolta nyt ei, tytöt käy töihin enivei! Terveenä taas, tässä hienossa maas, hylätä ketään ei!
Anu Salo