Humppilan maalikorit kilautettiin käyttöön

0
Humppilan frisbeegolfrata avattiin virallisesti viime viikolla.

Frisbeegolf
Katriina Reijonen

Humppilan kuntoradan yhteyteen avattiin frisbeegolfrata. Harjua myötäilevä rata on yhdeksänväyläinen. Yhtä lukuun ottamatta kaikkien väylien ihanneheittomäärä on kolme. Pituutta radalla on hieman alle 800 metriä.

– Radassa on haastetta aika paljon, mutta nyt, kun risut on saatu kerättyä pois, liikkumaan pääsee helpommin, Kirkonkulman yhtenäiskoulun kuudesluokkalaiset Eero Ojanen ja Eeli Ylinen kommentoivat.

Kuudesluokkalaiset pääsivät avaamaan radan elämänlaatulautakunnan puheenjohtajan Vesa-Pekka Hirviojan ja teknisen lautakunnan puheenjohtajan Juha Laaksosen kanssa viime viikon torstaina.

Eero Ojanen harrastaa frisbeegolfia vapaa-ajallaan ja on käynyt heittelemässä lähikuntien ratojen lisäksi muun muassa Tampereella.

– Olen käynyt heittelemässä täällä aina, kun olen kerennyt, Ojanen kertoo.

Frisbeegolfrata oli käytettävissä jo ennen virallisia avajaisia.

– En tarkkaan tiedä, kuinka aktiivisessa käytössä rata on jo ollut, mutta kiinnostusta se on herättänyt, Humppilan kunnanjohtaja Jyri Sarkkinen vakuuttaa.

Frisbeegolfrataan on budjetoitu 13 000 euroa, mutta lopulliset kustannukset tulevat olemaan tätä suuremmat. Rata vaati odotettua enemmän kaivinkonetyötä, joka ostettiin ulkopuolelta.

– Kaikki muu työ tehtiin omana työnä, tekninen johtaja Mari Honkonen kertoo.

Frisbeegolfradan alku sijaitsee puretun palvelutalon paikalla Maurinpolulla, yhtenäiskoulun tuntumassa. Kuntalaisia kannustetaan uuden ulkoilmaharrastuksen pariin tarjoamalla pelivälineitä lainaan kirjastolta.

Tekninen johtaja visioi kuntoradan yhteyteen kuntoportaita ja mäenlaskupaikkaa, jotka voisivat olla frisbeegolfradan tapaan koululaisten käytössä päiväaikaan. Kirkkoharjun aluetta kehittämään on nimetty työryhmä.

Frisbeegolfrataa suunniteltiin kuntaan jo vuosia sitten, mutta silloinen työryhmä ei saanut rataa aikaan.