Kalle Nohteri liittyy Hurrikaanin vahvuuteen

0

Hurrikaani ja Kalle Nohteri (17) ovat solmineet kehityspelaajasopimuksen. Sopimus mahdollistaa pelaamisen miesten Mestaruusliigassa ja Jankon A- pojissa. Nohteri on Jankon kasvatti, ja ollut Hurrikaanin harjoitusringissä jo parin kauden ajan. – Erittäin työteliäs ja innokas poika. Kalle on mennyt hurjasti eteenpäin kun on päässyt mukaan meidän harjoituksiin, Jussi Heino myöntää. Syntynyt sopimus tietää sitä, että nyt Hurrikaanin vahvuudessa on kolme Jankko- kasvattia.

  • On ollut hienoa päästä harjoittelemaan ammattilaisten kanssa. Samalla se motivoi harjoittelemaan enemmän ja enemmän, Nohteri kertoo. Nohteri pelaa liberona, jolla pelipaikalla on Hurrikaanissa jo toinen Jankko- kasvatti Peter Vuorinen. – Jossain vaiheessa haluan ykkösliberoksi, mutta vielä on paljon työtä tehtävänä.

Hurrikaani avaa kautensa huomenna Joensuussa ja ensimmäinen kotipeli pelataan keskiviikkona 6.10.

 

Valtteri Arra