Susanna kehuu.
’’Näkee että töitä on tehty’’. Hienoa!
Olen mielissäni kuin pieni lapsi. Mielessä vilahtaa ajatus, että voin saada kiiltokuvan kiitokseksi, kun olen ollut niin reipas.
Saan sen sijaan suuhygienistiltä uudenlaisia hammasväliharjoja kokeiltavaksi. Sellaisia kaarevia, hiukan tymäkämpiä, jotka eivät heti taitu kun rassaa.
Kokeilen niitä illalla kotona. Hmmm, ihan jees. Päätän silti ostaa samoja kuin ennenkin ja jatkaa myös lankaimen käyttöä.
Puhtaat hampaat, raikas suu, hammaspeikko lannistuu. Eikä pelkästään hammaspeikko, vaan tavoitteena on yhtä lailla ikenien terveys. Niitä ei voi vaihtaa uusiin kuin autonrenkaita.
Ihminen torjuu ryppyjä, peittelee harmaita hiuksia, karistaa kiloja ja kohentaa kuntoa. Omista teoista ja tavoitteista puhutaan ja postataan someen. Harvemmin kuulee kenenkään aloittaneen purukaluston kuntokuuria. Minäpä aloitin, koska siihen tuli vimmainen into sivutuotteena jostain ihan muusta.
Kun sairastuin syöpään, hoidot voitiin aloittaa heti diagnoosin jälkeen, koska hampaani olivat riittävän hyvässä kunnossa. Suun terveys oli edellytys nopealle leikkaukseen pääsylle, niin kuin on monelle muullekin hoidolle.
Kun sytostaattihoidot sitten myöhemmin riivasivat suun limakalvoja, ne olivat melkoisen kipeät. Kieli alkoi halkeilla, ja suuhun tuli rakkuloita. Suu myös kuivui, ja päällimmäisenä oli koko ajan pahan maun tuntemus, josta ei tiennyt onko se ihan totta vai puoliksi kuvittelua.
Ruoka maistui kummalliselle. Yritin helpottaa oloa monin tavoin ja aloin jynssätä hampaita ja siinä sivussa ikeniä jo liikaa.
Hammaslääkäriin ei voinut mennä, koska tulehdusriski vastuskyvyn heikentymisen vuoksi oli suuri. Määräaikaiseen hammaskontrolliin tuli siksi pitkähkö tauko, mitä tosissani harmittelin.
Lähdin korjaamaan rästejä heti, kun sain syöpälääkäriltä luvan. Enkä turhaan. Ienparat olivat yrittäneet kauhuissaan paeta yli-innokkaan hoitajan hammasharjaa, mutta peruuttamatonta vahinkoa ei ollut syntynyt.
Nyt on taas kaikki niin hyvässä kunnossa kuin ikinä ja hammashoitajan taikasanat painettu kalloon: ’’tärkein työ tehdään kotona’’.
Niin kuin tehdäänkin. Joka päivä. Joka aterian jälkeen. Aamulla, päivällä, illalla. Kun siitä tulee tapa, se on kuin joisi kupillisen kahvia. Aikaa lankaimen ja tikun kanssa menee muutama minuutti.
Korona-aika on pidentänyt monien ihmisten hammashoitovälejä. Kaikki eivät edes piittaa koko jutusta, jos vaivoja ei ole. Niinhän ihminen toimii. Jos ei ole pakko, niin miksi vaivautua.
No siksi. Veikkaan, että motivoitumisessa on osansa psykologiallakin. Suun terveys on hallittavissa. Sen tulokset tuntee ja näkee. Näkee tietysti rantakunnonkin, mutta sesonkiotsikoita hammaskaarien kohennuskuureille ei juuri näe: hampaat rantakuntoon? Purukalusto pusuvalmiiksi?
Enpä kuitenkaan ehdota hammashoidon teemakuuta tipattoman tapaan, vaan ehdotan elämäntapaa.
Anu Salo
anu.salo@loimaanlehti.fi