Kultamitalisti Veikko Anttila ampui uuden Suomen ennätyksen

0
Veikko Anttila laukoi Suomen ennätyksiä trap-ammunnan SM-kisoissa elokuussa.

AMMUNTA Veikko Anttila, 85, aloitti haulikkoammunnan Loimaan ampumaradalla reilut 50 vuotta sitten. Eläkkeelle siirryttyään hän ehti alkaa harrastaa ammuntaa enemmän, ja hiljattain hän voitti SM-kultaa Suomen Ampumaurheiluliiton järjestämässä kansallisen trap-ammunnan SM-kilpailussa Siilinjärvellä. Lisäksi hän rikkoi Y80-sarjassa niin kovalla tahdilla kiekkoja, että sai aikaan uuden Suomen ennätyksen omassa sarjassaan.

– Viime vuonna sain hopeaa samassa kilpailussa, mutta tämän vuoden kulta tuntui vielä paremmalta, Loimaan Laukojia edustava Anttila sanoo.

Anttila nappasi tänä vuonna myös pronssia Metsästäjäliiton metsästysammuntojen SM-kilpailujen trap-ammunnassa Lopella. Siinä hän edusti Metsämaan Metsästysseuraa.

– Olen harrastanut myös metsästystä pitkään ja ammun peuroja sekä hirviä. Nyt syksyllä metsästyskauden alkaessa tuleekin käytyä harvemmin ammuntakilpailuissa, kun aikaa tulee vietettyä metsästyksen parissa. Ammuntakilpailuissa tulee käytyä jonkin verran, ja kesän aikana voi tulla neljä, viisi pidemmän matkan päässäkin sijaitsevaa kilpailureissua.

Anttila on pitänyt ammunnassa myös taukoja etenkin kiireisimpinä yrittäjävuosina.

– Minulla oli oma pintojen käsittelyjä toteuttava yritys, ja yritysvuosien aikana ei ehtinyt niin paljoa toteuttaa omia harrastuksia.

Anttila on kilpaillut myös jo noin 30–40 vuoden ajan enemmän tai vähemmän säännöllisesti ampumisen parissa. Hän käy ainakin noin kerran viikossa ampumassa Loimaan ampumaradalla ja iloitsee, että myös nuoret alkavat löytää harrastuksen uudelleen.

– On hyvä, että saadaan uusia harrastajia.

Ampumistilanne on ampumamestarin mielestä paras hetki unohtaa kaikki muu ja keskittyä vain ampumiseen.

– Kun keskittyy ampumiseen, ja kiekkoihin osumiseen, niin pää on tyhjennettävä kaikesta muusta. Toisillehan pään tyhjentäminen onnistuu parhaiten vaikka marjametsässä, mutta tämä sopii hyvin minulle, Anttila pohtii.

Hyvää kuntoa hän pitää yllä puhtaasti hyötyliikunnan avulla.

– En käy lenkillä tai salilla. Meillä on mökki Metsämaalla, ja siellä tulee tehtyä kaikenlaista hommaa. Sillä tavalla olen pysynyt hyvässä kunnossa. Lisäksi teen metsätöitä, mutta toki niitä teen varovasti tässä iässä, ja en ala tekemään sellaista mikä olisi jo vaaraksi omalle terveydelle. Maalaisjärkeä käyttäen uskon, että hyötyliikunta voi pitää miehen kunnossa pitkäänkin.