LOIMAA, ORIPÄÄ Loimaalla on todettu kaksi uutta koronatartuntaa. Toinen tartunnoista todettiin perjantaina iltapäivästä ja toinen lauantaina.
Loimaan kaupungin terveydenhuollolla ei ole tietoa tartunnan lähteestä perjantain tapauksen kohdalla. Tartunnan johdosta ei asetettu ketään karanteeniin.
Lauantain tartuntatapaus koskee loimaalaista työpaikkaa. Tartunnan johdosta altistui yhteensä 24 henkilöä, joista karanteeniin asetettiin yhdeksän loimaalaista ja yhdeksän muulla paikkakunnalla asuvaa. Muiden paikkakuntien karanteenit koskevat kuutta paikkakuntaa Huittista, Pöytyää, Humppilaa, Someroa, Turkua ja Tamperetta.
Kuuden altistuneen henkilön kohdalla karanteenia ei asetettu, koska heidät oli rokotettu kahteen kertaan.
Kaupungin terveydenhuollossa arvioidaan, että lauantain tartuntatapauksesta voi tulla jatkotartuntoja, sillä altistuneiden joukossa on oireilevia.
Maanantaiaamusta Loimaalla oli karanteenissa yhteensä 11 ja eristyksessä seitsemän henkilöä. Oripäässä ei ollut yhtään henkilöä karanteenissa eikä eristyksessä. Kaupungin terveydenhuollon tilastojen mukaan Loimaalla on todettu 184 ja Oripäässä 38 koronatartuntaa koko pandemian aikana.

LISÄKSI Loimaan kaupungin terveydenhuollossa selvitetään tapausta, jossa yksi loimaalainen henkilö on altistunut lintuinfluenssalle.
Terveydenhuollon tietojen mukaan altistuminen on tapahtunut toisella paikkakunnalla ja altistuneita on kaiken kaikkiaan kolme.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here