MIELIPITEET Nyt ei pudoteta hanskoja

0
Mielipidekirjoittaja Jorma RInne perään Loimaan keskustan kehittämistä. Tässä kuvassa ollaan Savipäivämarkkinoilla, joita pidetään Loimaan torilla perinteisesti marraskuun ensimmäisenä perjantaina. Kuva: Reetta Mäkinen.

Loimaan torialueen ja Loimijokirannan kehittämistä tulee pikaisesti jatkaa. Siihen jo käytetyt suunnittelukustannukset on saatava täysimääräisesti hyödynnettyä. Alue on saatava siistiin kuntoon.
Kyse ei tietenkään saa eikä voi olla mistään miljoonahankkeesta. Tehdään jo mietitty työ loppuun. Siitä hyötyvät varmasti lähialueen ja lähiympäristönkin asukkaat. Lähdetään siitä, että Loimaalla asioiville ulkopaikkakuntalaisille jää miellyttävä kuva joen halkovasta idyllisestä maaseutukaupungista.
Torilta rantaan liittyvän kaistaleen suunnitteluun on jo aiemmin käytetty lähes 25 000 euroa sekä valtava määrä virkamiestyötä. Tämä käytetty summa ei varmasti riitä lopulliseen suunnitteluun, tarvitaan varmaan toinen saman verta. Tärkeänä pidän kuitenkin sitä, ettei hukata tehtyä työtä ja siihen jo käytettyä rahaa.
Kaupungin tiukka rahapolitiikka ohjannee, että rannan siistimistyöt voinee toteuttaa keveällä toteutuksella. Kaupunginvaltuusto voi haarukoida tietysti halutun tason ja siihen käytettävät varat. Tässäkin tapauksessa tulisi kuitenkin ennakoida tulevaisuuden mahdollisuudet ja tarpeet.
Miten tästä pitäisi lähteä liikkeelle? Jätteen keräyspisteelle pitää etsiä uusi sijoituspaikka. Jätekeräys on tärkeää myös tälle keskusta-alueelle. Jäteastiat ja keräystekniikat ovat kehittyneet. Keräyspisteen sijoittaminen uuteen paikkaan lienee paljon helpompaa tänään kuin vuosia sitten.
Kannattaisi varmaan samalla miettiä Satakunnantien korjaushankkeen, Heimolinnakadun ja Kauppalankadun Loimijoen pään liikennejärjestelyt.
En vielä unohtaisi vanhan kaupungintalon saneeraamista entiseen käyttöönsä. Tässäkin tapauksessa raha ratkaisee. Joka tapauksessa talon kohtalo pitää pikaisesti ratkaista puoleen tai toiseen. Monet kaupunkilaiset ovat sitä mieltä, että johtavien virkamiesten tulee olla kaupungin ytimessä, eikä piilossa kuten nyt. Ei haittaisi vaikka kävisivät kesäaikaan torilla kahvilla.

Sysäyksen tähän kirjoitukseeni antoi mielestäni hyvin erikoinen Loimaan Lehden pääkirjoitus 31.8. sekä varsin yksipuolinen uutinen Loimaan torin entistä hiljaisemmasta kesästä. Pääkirjoituksen viimeinen kappale kuuluu: ”Vuosien varrella torin elävöittämistä on vaadittu kerta toisensa jälkeen, mutta vähentyneelle väelle isoja satsauksia tuskin tehdään – verorahoilla ainakaan – edes kehittämisen nimissä.”
Olen päässyt keskustelemaan monen ihmisen kanssa lehden linjasta ja ylipäätään tästä kummallisesta asenteesta. Se on aiheuttanut ihmetystä ja hämmennystä. Voin vain arvailla jonkun pienen ryhmän pyrkimystä yleisen asenteen kääntämiseksi siihen suuntaan, että uusi tori tulisi perustaa isojen markettien viereen. Se olisi sitten kuolinisku lukuisille pienille yrityksille, mitkä sijaitsevat nyt nykyisen torin ympäristössä.
Tori on tietysti kauppapaikka. Maalaistori on erityisen tärkeä kauppapaikka. Se luo maatalousyrittäjille oivan paikan tarjota tuottamiaan elintarvikkeita, lihaa ja kalaa. Sesonkituotteet mm. marjat, sienet ja herneet kuuluvat myös torille, kaiken muun tarjonnan ohella. Myyjiä ja ostajia saisi olla enemmän. Tätä yhtälöä ei ratkaista hokkuspokkus -tempulla. Monia asioita pitää vaan ratkaista ja kaupungin pitää olla myös näissä asioissa aktiivinen.
Tori on myös ihmisten kokoontumispaikka. ”Torilla tavataan”, on jo urheilusta tuttu termi. Ja toivottavasti tavataan. Onhan meillä Hurrikaani, Bisons ja Alastaron Urheilijat, pääsarjajoukkueita kaikki. Mielestäni juuri tänä kesänä torilla on ollut tunnelmaa. Esiintymislavalta on kuultu hyvää musiikkia. Ihmiset ovat viihtyneet. Hyvä ja lämmin sää on tietysti auttanut. Torikahvilassa on ollut mukava piipahtaa ja vaihtaa kuulumisia.
Nyt näyttäisi siltä, että pandemia hellittää vihdoinkin. Usko tulevaan on vahvistunut. Ihminen yksin on varsin voimaton mullistamaan yhteiskunnan vakiintuneita käytäntöjä ja pandemian luomaa pessimististä olotilaa. Olisiko aika suunnata katse paikallisiin yhdistyksiin ja toimijoihin. Mieleen tulee vielä Nuorkauppakamari, Kauppakamariosasto, Yrittäjät, Yrittäjänaiset, Loimaan Kauppala ja monet monet muut vaikuttajatahot.

Ei pudoteta hanskoja. Vaan pistetään hanskat heilumaan Loimaan torin ja rantapuiston hyväksi.

Jorma Rinne
Kaupunginvaltuutettu, kaupunginhallituksen jäsen (kok.)

 

Lue lisää x.x.xxxx lehdestä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here