PÄÄKIRJOITUS Synkkä vuosi

0
Alhonkedon tasoristeyksessä tapahtui kuolemaan johtanut onnettomuus viimeksi toukokuussa. Arkistokuva: Simo Päivärinta.

Loimaalla on tänä vuonna menehtynyt kaksi ihmistä tasoristeysonnettomuuksissa ( LL 24.9. ja 25.5.). Edeltävä turma on vuodelta 2016 Kytösentien risteyksessä ja sitä ennen löytyy muutamia loukkaantumisia ja reilu tusina puomeihin törmäämisiä risteyksistä Mellilästä Humppilaan.

Vuoden 2020 lopussa tasoristeyksiä oli 2 594. Niitä on sekä puomillisia että puomittomia, ja Väyläviraston mukaan vain neljännes on varustettu varoituslaitteilla, kuten puomeilla, valo- ja äänivaroituslaitoksilla tai tasoristeysvalolla.

Tasoristeyksien poistamiseen on tehty oma ohjelma, joka mukaan vuosien 2021–2022 aikana poistetaan tai parannetaan yli 260 tasoristeystä noin 31 miljoonalla eurolla.

Loimaalla ohjelmassa ovat Kytömaan ja Alhonkedon tasoristeykset, joille on suunniteltu toimenpiteitä ensi vuodelle. Keväinen kuolonkolari sattui Alhonkedolla, jonka liikennemäärä on 101 ajoneuvoa vuorokaudessa. Kytömaan tasoristeyksessä se on 71.

Kummassakaan risteyksessä ei ole varolaitteita ja Väyläviraston järjestelmään on kirjattu, että niissä ei ole edes varoittavia liikennemerkkejä. Molemmat tasoristeykset aiotaan sulkea korvaavilla tieyhteyksillä.

Suomessa on tänä vuonna tapahtunut kaikkiaan seitsemän kuolemaan johtanutta tasoristeysonnettomuutta. Kaksi niistä Loimaalla on paljon – Loimaan Lehden arkiston perusteella tämä vuosi on 2000-luvun synkin.