”Taksialalla elää edelleen se käsitys, että auton pitää olla premium ja komeat vanteet yms. Japsikin kelpais”

0
Asiakkaat ovat toivoneet yhtä numeroa, josta tavoitella taksia. Kun korona helpottaa ja yöelämä palaa jälleen entiselleen, yrittäjät lupaavat kehitellä torin taksikopille jonkinlaisen järjestelmän asian selkeyttämiseksi.

LOIMAAN SEUTU Taksien saatavuus herättää närää Saviseudulla. Vapaan taksin löytämisessä koetaan olevan ongelmia erityisesti iltaisin ja yöaikaan. Kyytitarpeiset yrittävät löytää ajossa olevia takseja muun muassa googlettamalla ja kyselemällä niitä facebookissa.

Ongelmia on esiintynyt siitä lähtien, kun liikennepalvelulakia uudistettiin. Uusi laki tuli voimaan 1.7.2018 ja kumosi taksiliikennelaissa olleet asemapaikkaa, päivystystä ja liikenteen harjoittamista koskevat velvollisuudet. Esimerkiksi kuntakohtaisista kiintiöistä on luovuttu eikä taksiliikenneluvassa ole enää määrätty asemapaikkaa, missä liikennettä pitäisi harjoittaa. Näin ollen taksiyrittäjä voi vapaasti määritellä, milloin ja missä hän tarjoaa palvelua.

Loimaan Lehti teki kyselyn taksien paikallisesta saatavuudesta verkossa (www.loimaanlehti.fi). Kysely keräsi 130 vastaajaa, joista osa luonnehti sekä järjestelmää että taksiyrittäjiä ja kuljettajia varsin reippain ilmauksin.

Loimaalle on Liikenne- ja viestintäviraston Traficomin ylläpitämän valtakunnallisen liikennelupajärjestelmän mukaan rekisteröitynyt 32 yrittäjää, joilla on voimassa oleva taksiliikennelupa. Luvan nojalla voi harjoittaa liikennettä niin monella autolla kuin haluaa, eikä virastolla ole tietoa liikennöivien autojen eikä taksinkuljettajien määrästä. Lupaan ei enää sisälly velvollisuutta liikenteen harjoittamisesta. Taksiliikennelupa on voimassa kymmenen vuotta.

KYSELYYN tulleissa kommenteissa harmiteltiin keskitetyn kyydinvälityksen puuttumista.

”Ei ole yhteistä tilausnumeroa, josta saisi tilattua vapaana olevan taksin, vaan jokaisen taksin joutuu soittamaan erikseen läpi, onko ajossa ja missäpäin maakuntaa. Jos on tiukka aikataulu, esim. junalle menossa, täytyy taksi tilata varmuuden vuoksi tosi aikaisin, kun ei koskaan tiedä miten nopeasti kyydin saa.”

”Torstaiyönä noin kello 01.15 yritin tilata taksia Bar Edgarin eteen. Soitin jokaisen taksin läpi ja kopille monta kertaa. Ketään ei vastannut. Puhelinlaskusta meni muutama sentti, vaikkei kukaan vastannut. Sain kyydin tuntia myöhemmin kaverilta.”

”Yhden tilausnumeron puuttuminen johtaa tilanteeseen, että joudut pahimmassa tapauksessa soittamaan kymmeneen numeroon.”

”Kahden tunnin odotus klo 04.00.”

”Ilta- ja yöaikaan ei numeroihin vastata.”

”Jos kaikki kuskit ovat ajossa, ei kukaan vastaa puheluun. Tällöin ei ole mitään mahdollisuuksia tietää, pitääkö taksia odottaa kymmenen minuuttia vai kolme tuntia. Pitäisi olla keskitetty tilaus, josta saa kuulla edes arvion, onko taksia saatavissa ja koska, vai pitääkö hälyttää kaveri tai sukulainen apuun.”

”On tää merkillistä, kun ei edes taksi ole varma kyyti enää nykyisin. Luovu tässä sitten autosta ilmaston tähden, kun ei kulje bussit ja taksin joutuu ensin metsästämään, että voisi edes kysyä, saako siltä kyydin vai ei.”

”Olen illalla muutaman kerran joutunut käveleen kotio, kuskit kuljettaa vain tuttuja. Kerran pääsin mopoautolla. Nyt ostin sähköpyörän.”

”Entä ulkopaikkakuntalainen, joka tarvitsee palaverista lähtiessään iltapäivällä taksin. Ei onnistu. Surettaa, että minkälainen palvelukuva Loimaasta jää tältä osin?”

”Onko kuskit niin kateellisia, että jokaisella autolla pitää olla oma tilausnumero? Hankalaa.”

”85-v äitini yritti päästä asemalle eikä lopultakaan saanut taksia. Aivan sekava systeemi, jokaisella oma numero eikä yhteistä tilausnumeroa kuten mm. Turussa. Mieheni lähti lopulta töistä viemään anoppinsa asemalle, että ehti junaan.”

”Taksin saaminen on käytännössä mahdotonta. Parikin kertaa on iltaa istuessa tullut mieleen, että lähdetäänpä porukalla käymään vaikka tansseissa, mutta odotusajan venyessä puoleentoista tuntiin on tanssi-into jo lopahtanut.”

”Ypäjällä en ainakaan uskalla lähteä mihinkään ellei ole kyytiä etukäteen tiedossa, taksiin ei voi luottaa.”

”Todella vaikea saada, vaikka olisi liikkeellä usea päivä aikaisemmin. Taksiyrittäjät kuulostavat puhelimessa turhautuneilta siitä, että olis asiakas valmiina maksamaan. Ja hinnat on jotain aivan karmeeta. Lisäksi alalla elää edelleen se käsitys, että taksiauton pitää olla premium-merkkinen ja komeat vanteet yms. Japsikin kelpais.”

”Ikäihmiset joutuvat jopa pakon edessä tilaamaan aina ”saman kuskin” tai ”saman firman” auton etukäteen asioidessaan kaupungilla. Ei tunnu ihan kivalta tämäkään.”

”Olen lähestynyt tässä asiassa uutta kehitysjohtajaamme Paavo Laaksosta. Hän pahoitteli tilannetta ja totesi, että kaupunki ei voi oikein tehdä mitään, kun kyse on yksityisyrittäjistä ja pyysi minua olemaan suoraan yhteydessä taksiyrittäjiin. Oletin, että kaupungin intresseissäkin olisi palveluiden parantaminen ja sujuva yhteistyö jne. Olin väärässä.”

OSALLA asiakkaista on hyviä taksikokemuksia.

”Olen soittanut tutulle taksikuskille ja aina kyyti on järjestynyt. Yleensä sovitaan kyyti etukäteen, mutta myös yhtäkkiä tarvittu kyyti on järjestynyt.”

”Aina onnistunut ongelmitta, kun tarve ollut.”

”Tutulta kuskilta kyydin saa yleensä helposti.”

”Seisoin keskustan tyhjällä taksikopilla perjantai-iltapäivällä n.15 minuuttia. Taksi ajoi ohi ja kysyi, tarvitsenko taksikyytiä. Kuskilla oli 15 minuuttia aikaa viedä mut postiin ja sieltä kotiin… Siis ihan hyvää palvelua!”

”Tilaan taksin ajoissa ja käytän samaa yhtiötä.”

HUONOJA taksikokemuksia saaneet asiakkaat arvelevat tilanteen johtuvan monista seikoista.

”Yhteistyökyvyn puutteesta, keskinäisestä kateudesta, asiakkaiden aliarvioimisesta. Pitäisi muistaa, että ilman asiakkaita ei ole työtä.”

”Kuljettajat ei aja lyhyitä kyytejä, koska odotetaan kultaakin kalliimpia Turun kyytejä.”

”Taksilain uudistuksesta, ja päivystysvelvollisuus lopetettiin. Niin ajetaan rahakkaat Kela-keikat, jos niitäkään joka päivä.”

”Varmaan liian vähän kuskeja.”

”Bernerin taksiuudistuksesta, jossa päivystyspakko poistui.”

”Suurin syy on loimaalaiset taksiyrittäjät. Monessa muussa kaupungissa on onnistuttu hienosti yhteistyössä taksiyrittäjien välillä ja näin helpotettu asiakkaan asemaa. Asiakaspalvelualalla kaikki pitäisi ajatella asiakaslähtöisesti, koska he tuovat työntekijöiden leivän pöytään. Mutta loimaalainen kateus on vain niin vahvaa, että sen ohittaminen ja yhteistyön tekeminen on liian haastavaa.”

”Pitkät välimatkat ja epätasainen tarve. Ymmärrettävää. Pointti on kuitenkin se, että saa edes vastauksen ja tiedon, jos juuri sillä hetkellä on pitkä odotusaika.”

”Ehkä liian vähän autoja ajossa, etäisyydet vaikuttaa myös, jos auto on lähtenyt viemään kauemmas porukkaa. Ruuhkapiikki osuu myös luonnollisesti baarien sulkeutumisaikaan, milloin taitaa olla mahdoton tehtävä saada autoja tarpeeksi, että jokainen asiakas pääsisi heti liikkeelle.”

”Liian vähän takseja ajossa viikonloppuöisin.”

”Epäselvä tilausjärjestelmä, ei koskaan tahdo tietää ,minne kuuluu soittaa. Miksei nykyaikana ole Loimaalla taksisovellusta, jossa kaikki Loimaan taksit yhdessä paikassa. Ja nopein vapaana oleva ottaisi keikan. Hyvin yksinkertaista.”

”Olemme jo 2020-luvulla, mutta Loimaalla ei ole keskitettyä toimivaa kyydinvälitystä. Autoilijoiden yhteistyöhaluttomuus ja keskinäinen kateus/omat kuppikunnat.”

Taksilain vapauttamisesta. Taksin ei tule enää järjestää päivystystä, joten viikonloppuna ajetaan känniajoja ja viikolla kela- ja koulukyytejä.

”Hiljaisina aikoina ei kukaan halua päivystää montaa tuntia yhtä tai kahta tai nollaa kyytiä.”

”Syrjäseutujen kyyditykset eivät ole varmaan niitä tuottoisimpia. Menee aikaa ja ollaan poissa tolpalta lyhyiden kyytien ajosta.”

ASIAKKAILLA on myös ehdotuksia taksitilanteen parantamiseksi.

”Kokonaiskyydinvälitys kaikkiin kuljetuksiin, ei vain kelakuljetuksiin. Kun kyydinvälittäjä on sama kuin kelakyydeissä, lapsellinen pelaaminen loppuisi kelakyytien osalta.”

”Kumota uudistus ja palata vanhaan.”

”Takseille yhteinen tilausnumero tai sovellus, jota kaikki käyttäisi.”

”Päivystävä taksi tulee kalliiksi yrittäjälle, koska joutuu palkan maksamaan päivystysajasta, joten tähän pitäisi saada kaupungilta tukea. Moni kuljettaja voisi varmasti mielellään päivystää yhden tai useammankin yön viikossa, jos siittä maksettaisiin 100 €/yö esim 21.00–06.00 ajalta. Kuljettaja saisi nukkua mutta lähtisi aina, kun kyyti tulisi.”

”Yksi yhteinen tilausnumero. Tämän yhden numeron takana olisivat kaikki taksit, jolloin siihen numeroon soittamalla olisi todennäköistä myös saada se taksi.”

”Uber-tyyppinen palvelu.”

”Vanhat taksilait takaisin tai ainakin helposti löydettäväksi ajossa kulloinkin olevat taksit.”

”Kokonaiskyydinvälitys samalle toimijalle, joka välittää jo nyt kelakyydit, loppuisi kyytien kanssa pelaaminen. Kyydinvälittäjä huolehtisi, että autoja on ajossa kaikissa vuoroissa.”

”Enemmän kilpailua. Nyt sama porukka päättää asiat.”

”Taksilla pitäisi olla päivystys 24/7…vaikka sitten yhteiskunnan tuella. Ei maksaisi paljoa kompensoida päivystävälle taksille edes se, ettei tappiota synny.”

”On täällä kaukana keskustasta jo pohdittu oman kylätaksin perustamista.”

MONI VASTANNEISTA kertoi tilaavansa kyydin soittamalla tutulle kuskille.

”Kahdelle taksikaverille, ja jollei kumpikaan ole töissä, en yleensä saa taksia.”

”Googlettamalla netistä numeroita ja/tai soittamalla tutulle taksikuskille/yrittäjälle.”

”Kaverille, kun ei ammattilaiset tee työtään.”

”Kysyn fb puskaradiosta. Siellä nykyisin paras tieto on asiasta. Joka kuulostaa aika typerältä.”

”Taksin Loimaan numeroon ja sitten suoriin numeroihin ja lopuksi pimeään taksiin.”

”On tullut kerättyä takseilta kortteja tai sitten netin kautta haettu numeroita. Viime kädessä tutuille.”

”Kenelle vain kenen yhteystiedot sattuu jostain löytymään.”

”Lähinuorisolle tai heidän kavereilleen, ystäville. Jos menemme esim Turkuun, niin taksi sieltä.”

”Miehelleni tai tyttärelle. Varmempi palvelu.”

TAKSIYRITTÄJIEN mukaan kuskeja ei ole tarpeeksi yöpäivystyksiin, ja vaikka olisikin, homma ei kannata, koska ajoja on niin vähän. Taksiyrittäjät Ilpo Launonen ja Toni Sundqvist sanovat koronan kuolettaneen yölliset menot kaupungissa lähes täysin, joten autoa ja kuskia ei kannata pitää ajossa.

– Kun kuskini oli perjantain ja lauantain välisen yön päivystyksessä, maksoin hänelle siitä 60 euroa, mutta auton kassa oli vain 50, Launonen antaa esimerkin viime syksyltä.

Sundqvistilla on samanlaisia kokemuksia: palkkaa on vaikea maksaa, kun ei ole ajoja.

Koronan lisäksi alaa on kurittanut kesällä 2018 voimaan tullut, entisen liikenne- ja viestintäministerin Anne Bernerin käsialaa oleva liikennepalvelulain muutos. Sundqvistin mukaan se kieltää taksiyrittäjiä sopimasta päivystysringistä, koska se tulkitaan kartelliksi.

– Koska päivystysvuoroista ei saa enää sopia, kaupungissa ei ole vakituista yöpäivystystä, Launonen sanoo suoraan ja harmittelee samalla sitä, että sen myötä Loimaalla hyvin toiminut torin taksikoppirinki kuihtui vain murto-osaksi sen vilkkaimmista ajoista.

– Ennen kopin numero oli kovassa käytössä ja öisinkin sentään sai taksin.

Sundqvist vakuuttaa kuitenkin olevansa valmis laittamaan autonsa ajoon öiseenkin aikaan, jos vain asiakkaita piisaa.

– Me vastaamme ilman muuta kysyntään heti, kun siihen on tarvetta, hän lupaa.

Asiakkaiden kaipaamaan yhden numeron systeemiinkin ollaan valmiita tavalla tai toisella.

– Kun koronasta päästään ja baaritoiminta alkaa taas pyöriä, kehitämme torikopille jonkinlaisen järjestelmän, josta taksin saa tilattua yhdestä numerosta, Launonen lupaa.

Kun lakimuutos reilu kolme vuotta sitten astui voimaan, se näkyi välittömästi myös taksiyrittäjien tilipussissa.

– Kun uudistus tuli, ihmiset eivät uskaltaneet tulla taksiin enää ollenkaan, Sundqvist päivittelee syntynyttä kaaosta alalla ja sanoo koronan vielä vauhdittaneen vaikeuksia.

Launonen myöntääkin suoraan liikevaihdon alentuneen lain sekoittaessa Loimaallakin hyvin toimineita kuvioita. Kun korona karkotti asiakkaita entisestään, ovat taksiyrittäjät siirtyneet entistä enemmän kuljettamaan ihmisten sijaan paketteja ja ruokakasseja.

– Viimeisen vuoden aikana tavarankuljetusta on ollut huomattavasti enemmän kuin ihmisten, Launonen laskeskeleekin.