Yksi altistunut sairastui, kolmas rokotuskierros alkaa

0
Koronarokotusten kolmas kierros pyörähtää pian käyntiin. Ensimmäisenä vuoron saavat henkilöt, joilla on voimakas immuunipuutos.

LOIMAAN SEUTU Loimaalla todettiin yksi uusi koronatartunta sunnuntaina. Sairastunut henkilö oli altistunut virukselle toisella paikkakunnalla. Hänet oli asetettu karanteeniin lauantaina.

Loimaalla on tällä hetkellä eristettynä kolme henkilöä ja karanteenissa kaksi.

Hirvikosken yhtenäiskouluun liittyvät koronahuhut sen sijaan ovat perättömiä. Loimaan Lehden toimitukseen on tullut parikin yhteydenottoa huhujen tiimoilta sen jälkeen, kun tieto koulun läheisyydessä toimivan Loimaan Evankelisen Kansanopiston tartuntaryppäästä levisi viime viikolla. Ryppääseen liittyy 12 tartuntaa.

– Hirvikosken koulussa ei ole todettu sen paremmin tartuntoja kuin altistumisiakaan, tartuntatautivastuuhoitaja Mari-Kaisa Heikkinen rauhoittelee.

Kaupungin terveydenhuollon tilastojen mukaan Loimaalla on todettu 179 koronatartuntaa pandemian aikana.

ROKOTUSRINTAMALLA tapahtuu nyt paljon.

– Olemme saaneet Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta (THL) luvan kolmansien rokotusten aloittamiseen, Heikkinen kertoo.

– Ensimmäisenä vuoron saavat henkilöt, joilla on voimakas immuunipuutos. Asia alkaa edetä piakkoin.

Myös aikaistettuja kakkosrokotuksen aikoja on vapaana. Niitä voi varata kaupungin verkkosivujen kautta torstaille. Alkuperäinen rokotusaika perutaan rokotustilanteen yhteydessä. Ensimmäisen ja toisen rokoteannoksen välillä on oltava väliä vähintään kuusi viikkoa. Rokotettavan pitää tietää, minkä rokotteen hän on saanut ensimmäisenä annoksenaan, ja merkitä se lisätietoihin ajanvarauksen yhteydessä.

KORONAROKOTTEEN ensimmäisen annoksen oli saanut sunnuntaihin mennessä 70,9 prosenttia loimaalaisista ja toisen annoksen 57,8 prosenttia.

Oripääläisistä ensimmäisen annoksen oli saanut 68,6 ja toisen 52,2 prosenttia.

Ensimmäisen annoksen saaneissa tapahtui Oripäässä viime viikolla 3,7 prosenttiyksikön harppaus.

Ypäjällä vastaavat prosenttiluvut olivat 75,1 ja 57,9, Humppilassa 75,3 ja 56,4 ja Punkalaitumella 75,3 ja 61,8.

Rokotuskattavuus perustuu THL:n julkaisemiin tilastoihin.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here