Auli Hänninen palaa YTK:n toimitusjohtajaksi

0
Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Auli Hänninen siirtyy Yleinen työttömyyskassa YTK:n toimitusjohtajaksi 1. joulukuuta alkaen.

LOIMAA Perheyritysten liiton toimitusjohtaja Auli Hänninen siirtyy Yleinen työttömyyskassa YTK:n toimitusjohtajaksi 1. joulukuuta alkaen.
Hänninen on tehtävässä paluumuuttaja, sillä hän työskenteli toimitusjohtajana myös vuosina 2008–2017.

YTK:n hallituksen puheenjohtaja Mikko-Pekka Hanski on tyytyväinen uuden toimitusjohtajan kokemuksesta.

– Toimitusjohtajahaku herätti paljon kiinnostusta, ja hallitus on kiitollinen kaikista keskusteluista. YTK on sisäisesti jatkuvassa muutoksessa. Alan keskeiset järjestelmät vaativat uudistamista ja koko toimiala muuttuu lähivuosina. Jatkuvan muutoksen keskellä halusimme, että toimitusjohtaja tuntee työttömyyskassojen toiminnan syvällisesti, Hanski sanoo tiedotteessa.

Auli Hänninen kokee palaavansa hyvin hoidettuun työttömyyskassaan, mutta kehitettävääkin on.
– Olin vaikuttunut siitä, kuinka ytk-laiset selvisivät uskomattoman suuresta päivärahahakemusten määrästä viime vuonna. Korona-aika nosti aiheellisesti ansioturvan kehittämisen entistä vahvemmin poliittiseen keskusteluun. Toimeenpanijan ääntä ei tässä keskustelussa ole kuitenkaan kuultu riittävästi. Haluan olla aktiivisesti keskustelemassa aiheesta ja vaikuttamassa ansioturvajärjestelmän kehittymiseen, Hänninen sanoo.

YTK on Suomen suurin työttömyyskassa, jossa on yli puoli miljoonaa jäsentä. Kassa hoitaa noin kolmanneksen kaikista Suomessa maksettavista ansiosidonnaisista korvauksista.
Hänninen työskentelee Perheyritysten liiton toimitusjohtajana marraskuun loppuun saakka ja aloittaa YTK:ssa heti joulukuun alussa.

FAKTA
Auli Hänninen
Syntynyt Kuopiossa 1967.
Opiskellut Turun yliopistossa oikeustiedettä ja valmistunut varatuomariksi 1993.
Työskennellyt YTK:n toimitusjohtajana vuodet 2009–2017 sekä asiakaspalvelupäällikkönä ja palvelujohtajana vuosina 2003–2008.
Perheeseen kuuluu aviomies ja kaksi aikuista lasta.