Autokaupoilla

0

Veljeni hommasi sähköauton tänä vuonna. Hiljattain hän kehui, että lataukseen olisi tähän mennessä kulunut euroja noin 40, jos siitä pitäisi maksaa. Hän nimittäin voi ladata suurimmaksi osaksi ilmaiseksi läheisen marketin pihalla kaupassa käydessään tai sitten työpaikallaan. Melko edullista siis.

Kun pari viikkoa sitten varasin autohuollon, myyjä soitti seuraavana päivänä, että kiinnostaisiko pieni juttutuokio. Veljeni myönteiset kokemukset saivat minut tarttumaan tilaisuuteen. Jos ajaminen olisi jatkossa itsellänikin niin halpaa, niin ilman muuta hyvät vaihtotarjoukset kiinnostaisivat.

Kun sitten keskustelimme siitä, kuinka paljon ajan vuodessa ja millaisia matkoja yhdellä kertaa, kävi ilmi, etteivät nykyiset sähköautot ole tarkoitettu meille maaseudun asukkaille. Esimerkiksi myyjän esittelemällä uutuuscitymaasturilla pääsee hyvissä olosuhteissa vain parisataa kilometriä.

Veljeni mukaan taas kotipistokkeella läpi yön ladattaessa akku riittää noin sadan kilometrin ajoon. Sillä kilometrimäärällä pääsisin yleensä loistavasti menomatkan, mutta paluu olisikin sitten jo kyseenalainen.

Luovuin siis aika nopeasti sähköautoajatuksesta ja rupesin kyselemään myyjältä, millaisia dieselvaihtoehtoja heillä on. Hänen ei auttanut kuin levitellä käsiään. Kaikki uudet autot kun ovat nykyään joko bensiini-, sähkö- tai hybridimalleja. Vähän käytettyjä dieseleitä ei myöskään ole juuri markkinoilla, koska sellaisen omistajat pitävät niistä tällä hetkellä kynsin hampain kiinni.

EN SIIS päässyt hieromaan kauppoja.

Ja näyttää siltä, että minulla ei ole mitään asiaa automyyjän pakeille vielä moneen vuoteen. Tarjolla kun ei tunnu olevan kuin huonoja vaihtoehtoja sellaisille, jotka joutuvat ajamaan paljon ja jotka eivät asu pikalatauspistokkeiden lähellä.

Minulle on myös jäänyt hiukan epäselväksi sähköautojen todellinen ympäristöystävällisyys. Nimittäin noin puolitoista vuotta sitten, kun tein niistä juttua, kauppias kertoi valmistuksen tuhlaavan luonnonvaroja huomattavasti enemmän kuin perinteisen auton. Hänen mukaansa sähköauto alkaa olla ympäristöystävällinen vasta 150 000 kilometrin jälkeen.

Ongelmatonta ei ole myöskään itse sähkö. Mitä jos kaikki alkaisivat tankkaamisen sijaan ladata? Riittäisikö sähkö ja kuinka ympäristöystävällistä se sitten olisi?

Olen ehdottomasti sitä mieltä, että fossiilisista polttoaineista on päästävä eroon. Sähköön en kuitenkaan jaksa uskoa, sillä ihminen ei ole vielä kyennyt keksimään keinoa tuottaa sitä samanaikaisesti ympäristöystävällisesti, edullisesti ja suuria määriä.

Olipa tulevaisuuden polttoaine tai käyttövoima mikä tahansa, tällä hetkellä se on minulla diesel. Valitettavasti, sillä vaihtoehdot ovat vähissä.

Sari Holappa