Bisons palasi liigaan voitokkaasti

0

Korisliigaan paluun tehnyt Loimaa Bisons oli voitokas lauantai-alkuillan kamppailussa, jossa tahmean alun jälkeen Biisoni-lauma onnistui kaatamaan Tampereen Pyrinnön lukemin 80-65.

 

Ottelun alku oli molemmilta jännittynyt ja vaikea. Kumpikaan joukkue ei päässyt rytmiin hyökkäyksessä ja alkukauteen niin tutut pallonmenetykset olivat vahvasti osa ensimmäistä jaksoa. Pyrintö onnistui ensimmäisellä jaksolla toteuttamaan hyökkäyksiään Bisonsia paremmin ja karkasikin ansaitusti jo 12 pisteen karkumatkalle mm. David Gonzalvezin (16p/5l) saattelemana.

 

Kotijoukkue Bisons ei kuitenkaan antanut periksi. Aggressiivisen puolustuksen avulla kotijoukkue sai muutaman nopean hyökkäyksen ja onnistumiset ruokkivat itseluottamusta. Bisonsista etenkin Zach Thomas oli erinomaisessa heitossa ja laittoikin koko ottelun tilastorivikseen miehekkäät 16 pistettä ja 7 levypalloa. Puoliajalle siirryttiin vierasjoukkue Pyrinnön hienoisessa johdossa 38-42.

 

Toisella puolikkaalla peli kääntyi Bisonsille täysin. Kova puolustus pakotti jatkuvasti Pyrinnön hankaliin heittoihin ja kun puolestaan toisessa päässä Bisons jakoi palloa pelaajalta toiselle, syntyi lukuisia hyviä heittopaikkoja. Bisons vei kolmannen neljänneksen peräti 26-6 ja ratkaisi kamppailun.

 

Viimeinen neljännes oli lähinnä pelailua, eikä ottelun voittajasta ollut epäselvyyttä. Kuten Pyrinnön päävalmentaja Miikka Sopanen ottelun jälkeen sanoi, oli Bisons parempi joukkue ja ansaitsi voittaa ottelun. Sopasen ryhmällä ei ollut helpoimmat lähtökohdat otteluun, sillä koko ryhmä oli ollut kasassa vasta noin viikon verran. Sopanen kuitenkin kehui pelaajien taistelutahtoa ja asennetta, sekä loi uskoa siihen, että joukkueen ollessa pidempään yhdessä myös tulos on parempi.

 

Kotijoukkue Bisonsin päävalmentajan Darko Mihajlovicin mielestä ottelu oli hermostunut, mutta lopputulokseen täytyi olla tyytyväinen. ”Alkuun olimme todella hermostuneita, mikä on ymmärrettävää. Pyrintö pääsi alussa karkuun, mutta taistelimme itsemme hienosti takaisin peliin ja Hollo osui parissa todella isossa heitossa. Toisella puolikkaalla pääsimme toteuttamaan pelisuunnitelmaamme hieman paremmin ja kovan intensiteetin kautta voitimme ottelun.”

 

Bisonsin seuraava kotiottelu pelataan lauantaina 9.10., kun Loimaan liikuntahalliin saapuu vieraaksi joensuulainen Kataja Basket.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here