Kaupunginjohtajalle tulossa mehumaistiaisia Tjudöstä

0
Loimaan nimikkopuu tuotti noin kymmenen kilon sadon, omenanviljelijä Anna Alm kertoo.

LOIMAA/ÅLAND Ahvenanmaan itsehallinnon 100-vuotisjuhlan kunniaksi ahvenanmaalaiset lahjoittivat jokaiselle Suomen kaupungille oman omenapuun, niin myös Loimaalle.

Loimaalaisten nimikkopuu sijaitsee Tjudössä, Öfvergårdsin tilalla, jota pitää pariskunta Anna ja Jan Alm. Viljelijät kertovat, että satoa tilalla saatiin tänä vuonna hyvin. Sadonkorjuuseen ryhdyttiin normaalia aiemmin.

– Loimaan puun satoa on nyt alettu korjata. Lämpimän kesän ja alkusyksyn ansiosta sato valmistui ajoissa ja hedelmiä saatiin runsaasti, noin 10 kiloa, viljelijä Anna Alm kertoo.

Tarkoitus on valmistaa nimikkopuun antimista tuorepuristettua omenamehua, josta lähetetään kolmen litran erä Loimaan kaupunginjohtajalle vielä ennen joulua. Öfvergårdsin maatila tunnetaan erityisesti omenamehuista.

Anna Almin mukaan Ahvenanmaalla on käynyt tänä vuonna vierailijoita ympäri Suomen. Manner-Suomen kuntien omat nimikkopuut toimivat vetonauloina.

– Vieraita on käynyt ihailemassa nimikkopuita eri puolilta Suomea, ja siksi pidämme tilamme auki myös koulujen syyslomaan aikaan, Anna Alm sanoo.

Loimaan nimikkopuun omenoista valmistettua mehua toimitetaan ensimmäinen kolmen litran erä kaupunginjohtajalle vielä ennen joulua. Kukin kaupunki saa päättää itse, mitä mehulla tekee. Toinen erä mehusta luovutetaan kaupunginjohtajalle Ahvenanmaan 100-vuotisjuhlien yhteydessä ensi vuoden kesäkuussa.

– Ensimmäisestä omenamehuerästä kaupunki voi halutessaan järjestää vaikka arvonnan sosiaalisessa mediassa tai sillä voi palkita ansioituneen kaupunkilaisen, lahjoittajat vinkkaavat.

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here