Kävin alkuviikosta katsomassa uuden Bond-elokuvan elokuvateatterissa. En ole nähnyt yhtäkään salaisen agentin seikkailuista kokonaan, mutta elokuvateatterissa on mukava käydä sivistämässä itseään aina silloin tällöin. Uusimman Bondin ensiesitys ehti lykkääntyä yli kahdella vuodella ja tunnusbiisiä kuuntelin jo sen ilmestyttyä. Nyt se soi päässä uudelleen.
007 ei aiheuttanut ensikertalaiselle pettymystä, vaan vajaa kolme tuntia toimi esitietojen puutteesta huolimatta. Olo ei kertaakaan ollut sellainen, että olisin hypännyt seikkailuun mukaan kesken kauden. Olin visusti vältellyt esimerkiksi elokuvaa koskevia arvosteluja, sillä en halunnut pilata trailerin antamaa ensivaikutelmaa vaan päättää itse, mitä mieltä lopulta tulisin filmistä olemaan. Siispä en aio tässäkään paljastaa tämän enempää.
VARO juonipaljastuksia! on yleinen varoitus esimerkiksi reality-ohjelman uutta jaksoa käsittelevässä uutisjutussa. Itse olen tottunut käyttämään englannista johdettua puhekielen spoilaaminen-sanaa, joka viittaa siihen, että lopputuloksen tietäminen ennakolta pilaa katselukokemuksen. Koko kauden rakentunut jännitys saattaa katketa kuin veitsellä leikaten, jos internetissä törmää loppuratkaisua ruotivaan arvosteluun tai tuttu toteaa sivulauseessa, että päähenkilön kuolema muuten oli ärsyttävä päätös sarjalle. Toisaalta juonipaljastukset palvelevat tarkoitustaan esimerkiksi silloin, jos haluaa tietää vain sen, nähdäänkö oma ennakkosuosikki vielä ensi jaksossa.
Samaan aikaan suoratoistopalvelut mahdollistavat omien lempisarjojen uudelleen katselemisen. Pandemian alettua vanhojen klassikkosarjojen kulutus nousi ainakin suoratoistopalvelu Netflixin tilastojen mukaan huomattavasti. Ilmiöllä lienee kuitenkin jo pidempi historia. Muistan omasta lapsuudestani hyvin, kuinka sukulaisten kesken lainattiin paksuja DVD-bokseja. Omia suosikkejani olivat Tankki täyteen sekä Mummo-sarja. Myöhemmin tutustuin Gilmoren tyttöihin, jonka olen ehtinyt katsoa läpi jo kolmesti.
TOISELLA ja vaikka kolmannellakin katselukerralla huomaa usein yksityiskohtia, jotka ovat ensimmäisellä kerralla menneet ohi. Matkalla elokuvateatterista kotiin Bondin juonikuviot selkiytyvät ja joihinkin kohtiin teki mieli palata, sillä moni asia vihjasi lopulta siitä, mitä tulisi tapahtumaan.
Ilmiöllä on tieteellisesti tutkittu tausta: muun muassa Russell ja Levy päätyivät jo vuonna 2012 tutkimustulokseen, jonka mukaan tuttujen sarjojen uudelleenkatselu tuottaa iloa ja onnellisuutta.
Positiivisten tunteiden synty on kytköksissä nimenomaan siihen, että juonen tietää jo ennalta eikä katsojan tarvitse näin poistua mukavuusalueeltaan. Omia suosikkeja voi siis hyvällä omallatunnolla katsoa uudelleen ja uudelleen. Täältä tullaan Metsolat ja Mummo!
Oona Tepponen