KOPIT ”Missä se Kohon kauppa olikaan?”

0
Kohon kauppa, Museovirasto.

Missä on sijainnut Matti Kohon kauppa, josta julkaistiin kuva torstain 21.10. Loimaan Lehdessä?

Pähkäilijä

Kiitokset Jokisen Kaille hiekasta ja Laaksosen Janille levityksestä.

MTB Loimaa

Kauppoihin ei pitäisi mennä ilman maskia, ja korona rokotteet pitäisi jokaisen ymmärtää ottaa.

Aikooko Loimaa jatkaa ”syrjäkyläläisten” ajeluttamista. Ensin lapset pois omasta kasvuympäristöstä ja nyt ilmeisesti vanhukset pois kotikylästään. Lastentalon tonttiko hyvä ympäristö? Prisman palvelut eivät taida olla ikäihmisen ykkösprioriteetti. Lastentalon tontille ennen vaikka kauppahalli. Vanhuksille luonnonläheinen ja rauhallinen ympäristö.

Matti Ojala. Vastaan nyt minulle osoittamaasi koppiin. Tiedän, että kaikkialla löytyy epärehellisiä ihmisiä. Sittenkin on vielä enemmän hyviä ja rehellisiä, niin kuin varmasti sinäkin. Johonkin täällä täytyy luottaa. Minä luottaisin esimerkiksi Punaisen ristin työhön, YK:n järjestöjen ja Suomen valtion toimijoihin, jotka katsovat kansainvälisessä avustustyössä antamiensa rahojen perään. Minusta on pelottavaa, jos olemme tulleet niin koviksi ja itsekkäiksi, että omastamme ei liikene senttiäkään kärsivien auttamiseen. Aloitit Afganistanista. Sanot nyt, että lapset saavat tulevaisuuden sitten joskus. Saavat, jos jaksavat elää. Ehkä voimme tehdä jotain, että vähän useampi voisi sen tulevaisuuden saada.

HJ