Loukkaantuneesta sudesta havainto

0
Yksi viimeaikaisista kuviin osuneista susista oli tämä ontuva yksilö lokakuussa. LL Arkisto/Kuva: Juha Jalonen

LOIMAA Ristimäenkulmantietä tiistaina aamupäivällä ajellut Juha Jalonen havaitsi tien viereisellä pellolla ison suden, joka näytti loukanneen toisen takajalkansa.

– Susi oli aika lähellä tietä, ojan toisella puolella. Se liikkui kummallisen näköisesti, ja toinen takajalka oli luonnottomassa asennossa, sojotti eteenpäin, Jalonen kertoo.

Havaintopaikka sijaitsee noin kahden kilometrin päässä Ysitieltä. Jalonen otti sudesta kuvan, mutta kännykän kuvauskuntoon saattamisen aikana susi oli ehtinyt jo liikkua paikalta jonkin verran.

Jalonen sanoo kyllä tietävänsä, että susia liikkuu Loimaan seudulla mutta aprikoivansa loukkaantuneen eläimen käyttäytymistä.

Petoyhdyshenkilö Ari Savolainen ei osaa näkemättä arvioida juuri kyseisen suden vaarallisuutta.

– Voihan se tietysti olla vaaraksi. Yleisohjeena muistutan, että paikallisista suurpetohavainnoista kannattaa aina ilmoittaa alueen petoyhdyshenkilöille heti havainnon jälkeen, sillä jäljitettävyys heikkenee nopeasti, Savolainen sanoo.