Neljä uutta koronatartuntaa

0
Osallistujamäärää ei rajoiteta, mutta tartuntariskiä tulee silti edelleen minimoida.

LOIMAALLA on viime torstain (LL 2.10.) jälkeen todettu neljä uutta koronatartuntaa.
Perjantaina todettiin yksi oletettavasti aiempaan ketjuun liittyvä tartunta, joka on aiheuttanut 11 altistumista.
Lauantaina todettiin jo karanteeneissa olleilta kolme tartuntaa, jotka koskevat yhtä perhettä.
Viikonlopun aikana kirjattiin myös 13 nuorten joukkueurheilutapahtumaan liittyvää altistumista, jotka aiheutuivat vieraspaikkakuntalaisen pelaajan tartunnasta. Altistuneista kahdeksan asetettiin karanteeniin. Altistuneista viidellä oli jo kaksi koronarokotusta, joten heitä ei laitettu karanteeniin.
Maanantaina Loimaalla oli koronan vuoksi karanteenissa 54 ja eristyksissä 14 henkilöä.
Loimaalla pyörii parhaillaan kolme tartuntaketjua. Tartuntoja ilmenee ennen kaikkea rokottamattomien keskuudessa.
Kaupungin terveydenhuollon tilastojen mukaan Loimaalla on todettu nyt 200 ja Oripäässä 38 tartuntaa koko pandemian aikana.
THL:n (Terveyden ja hyvinvoinnin laitos) tilaston mukaan ensimmäisen koronarokotusannoksen on saanut 72 prosenttia ja toisen annoksen 59,3 prosenttia loimaalaisista. Oripään luvut ovat 69,3 ja 53,1 prosenttia. Varsinais-Suomen sairaanhoitopiirissä lukemat ovat 75,4 ja 62,7 prosenttia.
Ypäjäläisistä ensimmäisen annoksen on saanut 77,2 ja toisen annoksen 61,2 prosenttia.