Pääkirjoitus: Ikkunanvalmistusperinteelle jatkaja

0
Jussi-Pekka Mäkinen (edessä) ja Juha Vuolle työskentelevät Fenestran Loimaan ikkunatehtaalla lasituksessa. Kuva: Kati Uusitalo.

Sotien jälkeen oli puutetta muun muassa ovista ja ikkunoista, kun maata jälleenrakennettiin. Kurkijoelta Loimaalle tullut puuseppä Petter Sairanen perusti 1948 Metsämaan Puutyötehtaan, josta myöhemmin tuli Metsäpuu ja sen jälkeen Domus Yhtiöt ja Sairasesta teollisuusneuvos.

Yhtiön historiasta löytyy monia innovaatioita, kuten kerrostaloissa ikkunoiden pesemistä sisältä käsin helpottanut malli ja lämpöhukkaa vähentänyt malli.

Domus oli aikanaan Suomen suurimpia ikkunanviejiä, ja suurinkin. Erityisesti Ruotsissa loimaalaisilla ikkunoilla on ollut asema, johon harva yltää. Hyvä äänieristävyys on ollut tärkeä myyntivaltti ja tehtaalla tiedetään, että tietyntyyppisistä ikkunoista puhutaan Ruotsissa kuulemma Domluxeina – loimaalaista tuotemerkkiä käytetään siis yleisnimityksenä yhden tyypin ikkunoista.

70 vuoden historia ikkunanvalmistuksessa katkesi vuoden 2018 lopussa Loimaalla, mutta onneksi jatkui seuraavana keväänä, kun Domuksen ikkunoiden valmistusta jatkoi tehtaan hankkinut virolaisomisteinen yhtiö Fenestra-nimen alla.

Nyt Loimaan ikkunatehtaalle haetaan jälleen uutta omistajaa.

Lähellä tavarantoimittajia ja kotimaan markkinoita olevaa tehdasta ja sen tuotteita kohtaan on onneksi herännyt kiinnostusta.

Loimaan seutu tarvitsee kaikkia yrityksiään ja tietenkin nämä 59 työpaikkaakin. KU

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here