Suosittua risupäivää oli kaivattu koronatauon aikana

0
Tuija ja Pekka Peromaa toivat Alastaron risupäivään parikin kuormaa. Illalla oli tehty ensimmäinen valmiiksi odottamaan, jotta liikkeelle päästään ajoissa. Urakan jälkeen odottivat pullakahvit.

LOIMAA/ALASTARO Koronan vuoksi lähes pari vuotta tauolla ollut, Alastaron entisellä kaatopaikalla perinteisesti järjestetty niin sanottu risupäivä teki lauantaina kauan odotetun paluun. Ihmisten tuomia kasoja traktorillaan tiiviimpiin läjiin lykkinyt Jukka Kallionpää sanoi kävijöitä piisanneen mukavasti heti aamusta alkaen, vaikka aiempien vuosien sumaa ei sentään vielä ollut ehtinyt tulla.

– Tässä on ollut noin 20–30 kävijää ensimmäisen puolentoista tunnin aikana. Parhaina vuosina päivässä on käynyt likemmäs sata autoa.

Kallionpää tiesi ihmisten kaivanneen toden teolla risupäivää, jota oli hänen mukaansa jo ehditty kysellä kaupungin ympäristöpalveluistakin.

TUIJA JA Pekka Peromaa vakuuttivat risupäivän olevan tarpeellinen, vaikka heidän pihallaan onkin komposteja kaksin kappalein. Ne eivät kuitenkaan pariskunnan mukaan riitä ihan kaikkeen. Ensimmäinen risukuorma oli tehty valmiiksi jo edellisenä iltana, ja toinen oli lastattu heti peräkärryn tyhjennettyä.

– Meillä on vanha omenapuu, jota pitää karsia paljon. Myös siperianhernepensasaidasta tulee runsaasti roskaa, joten tämä risupäivä on todella hyvä asia, puhelias pariskunta sanoi ja aikoi nauttia urakan jälkeen hyvin ansaitut pullakahvit.

Myös Kimmo Pitkäranta oli pieninyt puskiaan ja tuli paikalle peräkärryä vetäen. Vaikka hänenkin pihamaallaan pystyy läjittämään puutarhajätettä, silti hän koki risupäivän hyvinkin tarpeelliseksi.

– Tuon mielelläni tänne, koska ei sinne kaikki mahdu. Haluan tuoda tänne myös siksi, jotta päivä säilyisi.

Alastaron keskustassa asustava Pekka Hällfors puolestaan kertoi, ettei hänellä ole muuta mahdollisuutta kuin viedä puista varisevat lehdet kaatopaikalle.

– Olen tauon aikana joutunut viemään Loimaalle muutaman kerran, sillä lehtiä tulee niin paljon.

NIIN ODOTETTU kuin risupäivä olikin, puheissa paistoi toive saada toinen vielä myöhemmäksi.

– Tämä on sen verran aikainen ajankohta, etteivät kaikki lehdet ole vielä pudonneet, Pitkäranta pohdiskeli.

Myös Hällforsille kelpaisi lisäviikonloppu, sillä lehtiä riittää pitkälle syksyyn.

– Todennäköisesti joudun viemään nyt Loimaalle ainakin yhden kuorman sitten, kun kaikki lehdet ovat maassa, hän sanoi.

Jukka Kallionpää muistutti myös lisäpäivän tuomasta hyödystä:

– Mitä enemmän ihmisille annetaan mahdollisuuksia tuoda tavaraa kaatopaikalle, sitä vähemmän niitä viedään esimerkiksi metsiin.