Hirvikosken yhtenäiskoulussa koronatapaus, 16 karanteeniin

0
Kasvomaskien aika ei ole ohi vielä pitkään aikaan.

LOIMAALLA todettiin neljä uutta koronatartuntaa tiistaina.

Uusia tartuntaketjuja on yksi. Se on peräisin ulkopaikkakuntalaiselta, joka on vieraillut Loimaalla. Sairastunut on Hirvikosken yhtenäiskoulun oppilas. Sairastumisen johdosta on asetettu karanteeniin 16 nuorta henkilöä, jotka ovat altistuneet luokassa, kouluruokailussa tai koulukyydityksen yhteydessä. Yhtään koululuokkaa ei ole kokonaisuudessaan asetettu karanteeniin.

Kolme muuta tartuntaa liittyy kahteen aiemmin syntyneeseen ketjuun. Sairastuneet ovat aikuisia, jotka ovat altistuneet koronalle, kun perhepiiriin kuuluva on aiemmin saanut tartunnan. He ovat sairastuneet karanteenissa ollessaan, eikä näiden tapausten johdosta ole asetettu uusia karanteeneja.

Loimaalla on tällä hetkellä kaikkiaan kymmenen koronaan sairastunutta. Karanteenissa on peräti 41 altistunutta.

Karanteenissa olevien iso määrä kytkeytyy Hirvikosken yhtenäiskouluun ja Keskuskouluun, jonka kolmella oppilaalla todettiin korona viime viikolla (LL 13.11. ja LL 16.11.). Keskuskouluun kytkeytyvässä ketjussa ei ole todettu uusia sairastumisia sunnuntain jälkeen.

– Loimaan tilanne noudattelee valtakunnallista tilannetta. Eristykset ja karanteenit liittyvät tällä hetkellä ennen kaikkea rokottamattomiin, ja alle 12-vuotiaitahan ei ole rokotettu, sairaanhoitaja Jenni Santamäki kaupungin terveydenhuollosta toteaa.

ORIPÄÄSSÄ ei ole todettu tällä viikolla uusia tartuntoja tai altistumisia.

Kaupungin terveydenhuollon tilastojen mukaan Loimaalla on todettu 227 ja Oripäässä 49 koronatartuntaa koko pandemian aikana.