KOLUMNI Kielihäpeä

0

Ruotsinsuomalaiset puhuvat jatkuvasti kielihäpeästä. Kielihäpeä on estänyt käyttämästä ja kehittämästä suomen kieltä, mikä on yksi syy sille, miksi läheskään kaikki ruotsinsuomalaiset eivät puhu sujuvaa tai edes välttävää suomea.
Kielihäpeää kokevat erityisesti vanhemmat sukupolvet, jotka ovat kohdanneet syrjintää ruotsalaisessa yhteiskunnassa. Puoli vuosisataa sitten monia kiellettiin puhumasta suomea lapsilleen tai puhumasta suomea koulussa suomenkielisten kavereiden kanssa. Uskottiin, etteivät lapset voi oppia kahta kieltä sujuvasti rinnakkain. Monet eivät uskaltaneet puhua suomea julkisilla paikoilla, koska pelkäsivät leimautumista suomalaisiksi, joilla oli huono maine Ruotsissa.
Taannoin eräs nuori ruotsinsuomalainen kertoi minulle kokevansa kielihäpeää päinvastaisesta syystä: suomen kielen osaamattomuudesta. Hänestä tuntuu, ettei hän ole aito ruotsinsuomalainen, koska ei ole oppinut suomea. Hän ei rohkene puhua suomea, koska puhuu murtaen ja kömpelösti.
Epäilen vahvasti, että nuori on itse ankarin kielipoliisi itselleen ja suomea sujuvasti papattavat ensimmäisen sukupolven ruotsinsuomalaiset ilahtuisivat, jos hän yrittäisi puhua suomea edes kompastellen, sillä ensimmäinen polvi on huolissaan siitä, etteivät jälkipolvet hallitse ja halua harjoittaa suomen kieltään.
Olen itse tarkka sanojen käyttäjä ja olen kokenut kauheasti nuorehkon haastateltavani kuvaamaa sisäistettyä kielihäpeää, kun olen yrittänyt puhua vieraita kieliä. Nolostelen, kun kaikki kuulevat rosoisesta aksentistani, että olen Suomesta, ja varsinkin, kun tajuan vasta juttutuokion jälkeen, että olen sekoittanut kaksi sanaa ja puhunut siten aivan eri asiasta kuin ajattelin.
Kaikista eniten minua turhauttaa kyvyttömyyteni ilmaista itseäni tarkasti, löytää oikeaa tyyliä, leikitellä ja ilmaista omaa persoonaani kielellisillä valinnoilla. Tunnen itseni tyhmemmäksi, koska joudun yksinkertaistamaan monimutkaisia asioita. Filosofi Ludwig Wittgenstein totesi aikanaan, että ”kieleni rajat ovat maailmani rajat”. Jatkan tätä lausahdusta niin, että kielitaitoni rajat ovat maailmani rajat vieraskielisessä maailmassa.
Vieraiden kielten puhuminen sisältää riskejä. Vaikutelmaa, jonka muut ihmiset saavat puhujasta hänen puheensa perusteella, ei voi helposti kontrolloida, ja saattaa olla, etteivät muut ymmärrä. Siksi tuntuu turvallisemmalta puhua omalla äidinkielellään, jossa maailman rajat ovat kaikista laveimmat ja ohjakset kielestä tiukimmat.
Sisäistettyä kielihäpeää voi hälventää, kun tajuaa, ettei ymmärtäminen riipu yksinään sanavarastosta tai lausunnan oikeaoppisuudesta. Ymmärtäminen vaatii aikaa ja halua tarkkailla toista ihmistä, kuunnella ja kysyä niin kauan, että maailmojen rajat kohtaavat. Joskus ei kaikesta huolimatta ymmärrä tai tule ymmärretyksi ja sekin täytyy ehkä vain hyväksyä.

Emilia Voltti

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here